Mitä kuuluu Batmanin omalle elokuvalle?

31.3.2016 13:47

Sarjakuvatuottaja DC:n julkaisuihin perustuva Batman v Superman: Dawn of Justice pyörii parhaillaan elokuvateattereissa ympäri maailmaa, mutta jatkoa on jo tekeillä. Elokuvassa ensimmäistä kertaa Batmanin vetimiin sonnustautunut Ben Affleck on elokuva-alalla agenttina työskentelevän Patrick Whitesellin mukaan kirjoittanut oman Batman-käsikirjoituksensa. Affleckin on huhuttu myös ohjaavan Batmanin sooloelokuvan ja jatkavan samalla hahmon roolissa.

Huhuista ensimmäiset kantautuivat viime kesänä, joten Affleckilla on ollut ainakin yhdeksän kuukautta aikaa synnyttää käsikirjoitusta. Hänen kerrottiin aiemmin suunnitelleen tarinaa yhdessä DC:n luovan päällikön Geoff Johnsin kanssa. Leffa kulkee tällä hetkellä nimellä The Batman.

Whitesell ei ole kertonut julkisuuteen Batman-käsikirjoituksen yksityiskohtia, mutta hän on kuvaillut sitä kokonaisuudessaan THR:n haastattelussa hyvin viileäksi ideaksi. Näin ollen saattaisi olla myös mahdollisuus että elokuvasta myös tulee totta. Toistaiseksi Affleckin on kerrottu jatkavan varmasti Batmanin roolissa vain kahdessa Justice League -rainassa, jotka julkaistaan 2017 ja 2018. Paljon yhtälöön vaikuttaa myös Batman v Superman: Dawn of Justicen menestys – arviolta 250 miljoonaa dollaria maksanut elokuva on kerännyt lippuluukuilta kautta maailman nyt yli 501 miljoonaa dollaria, mutta sen arvostelut ovat olleet suurelta osin negatiivisia, mikä loi verkkoon myös meemin surullisen näköisestä Ben Affleckista.

Lähteet: THR, CinemaBlend, ScreenRant, Box Office Mojo

Kuva: Warner Bros.

Lisää luettavaa