Tarantino haikailee eläkkeelle

11.11.2014 08:31

The Hateful Eight -lännenelokuvaansa työstävä Quentin Tarantino on jälleen avautunut eläkepäivistään. Sekä käsikirjoittajana että ohjaajana ja jossain määrin myös näyttelijänä tunnettu Tarantino on viime vuosina muutamissa haastatteluissa maininnut eläkepäiviensä lähestyvän, mutta nyt hän vakuuttaa olevansa asiasta tosissaan.

– [H]aluan lähteä silloin kun olen vielä voimissani… Hellittelen ajatusta, että jätän jälkeeni kymmenen elokuvan mittaisen filmografian, joten tämän jälkeen minun tehtäväkseni jää vielä kaksi, Tarantino kertoi The Hateful Eightin tiimoilta järjestetyssä tilaisuudessa Deadlinelle. 1990-luvulla Pulp Fictionilla maailmanmaineeseen noussut ohjaaja tähdensi kuitenkin, ettei tämä suunnitelma ole täysin ehdoton. Tällä haavaa hän ei ollut varma, pääseekö tai ryhtyykö hän edes tekemään kymmentä leffaa. Tarantino ei ole ollut tyytyväinen elokuviensa levityskuvioihin – esimerkiksi hänen ja Roberto Rodriguezin grindhouse-paketti haluttiin ohjaajiensa visiosta poiketen levittää kahdessa osassa.

Myös The Hateful Eightin levitysopimuksien solmimisessa on ilmennyt ongelmia, sillä elokuvan julkisuuteen vuotaneen käsikirjoituksen takia levittäjät ovat olleet leffan suhteen epäileväisiä. Tarina kahdeksasta kovasta tyypistä kärvistelemässä lumimyrskyssä ei jostain syystä ole vaikuttanut kassamagneetilta kaikkien The Hateful Eight -myyntitapaamiseen osallistuneiden keskuudessa. Tapaamiseen toi väriä elokuvassa John ”The Hangman” Ruthia näyttelevä Kurt Russell, joka sai Tarantinon myös kertomaan, kuinka tämä suunnittelee eläkepäiviään viettää.

– Kirjoitan näytelmiä ja kirjoja, vanhenen arvokkaasti, ohjaaja totesi. The Hateful Eightin odotetaan tulevan ensi-iltaan ensi vuonna.

Kuva: Michael Connors

Lisää luettavaa