Eastwood, Walken ja Stallone eivät sammaloidu

25.7.2013 21:55

Dinosaurukset ovat ns. liikkeellä jälleen, sillä Deadline.com kertoo yli 80-vuotiaan näyttelijä-ohjaaja Clint Eastwoodin seuraavaksi ohjaavan Kauriinmetsästäjästäkin tuttua Christopher Walkenia (70 v.). Viime vuosina The Expendables-rainojen parissa puurtanut Sylvester Stallone (67 v.) on osoittanut, ettei hänelläkään ole edelleen aikomusta jäädä kasvamaan jäkälää. Saman lähteen mukaan Stallone tähyilee nyt takaisin huippukautensa teemojen pariin.

Stallonea kiinnostaa MGM-studion suunnittelema jatko-osa Rocky-elokuville. Suomessa mm. Langalla-sarjassa nähty Michael B. Jordan sopisi studion päättäjien mielestä nyrkkeilykehien sankari Rockyn pojanpojaksi. Stallonelle tässä seitsemännessä Rocky-rainassa olisi paikka pojanpojan valmentajana. Leffan käsikirjoitusta hahmottelee mm. Michael B. Jordanin tuoreimman elokuvan, palkitun Fruitvale Stationin, käsikirjoittaja-ohjaaja Ryan Coogler.

Legendaarinen Clint Eastwood puolestaan osoittaa yhä monipuolisuuttaan, sillä hänen ja Christopher Walkenin tuo yhteen Broadway-musikaalin elokuvasovitus. The Four Seasons -yhtyeen musiikkia Mamma Mia!– ja Rock of Ages -musikaalien tyyppisesti hyödyntävä Broadway-show Jersey Boys on ollut sellainen hitti, ettei sen elokuvamenestyksenkään uskota olevan utopiaa.

Maneereillaan monen imitaattorin lavanumeroksi päätynyt Walken näyttelee Jersey Boysin elokuvaversiossa nuorten laulajien tukijaa, rikollispäällikkö ”Gyp” DeCarloa. Mamma Mia!:sta poiketen Jersey Boys on dokumentaarinen teos. Oikea DeCarlo on jo haudattu, mutta tarinan elossa oleviin sivuhenkilöihin lukeutuu mm. Joe Pesci (Mafiaveljet, Tappava ase 2, 3 ja 4). Kuka Pesciä esittää tässä elokuvassa, sitä ei ole vielä kerrottu. Eastwoodin rakkaus musiikkiin on ponnahdellut esiin pitkin hänen uraansa – hän on aiemmin ohjannut mm. jazz-muusikko Charlie Parkerin elämänkertaelokuva Birdin.

Kuva: Army.mil, David Shankbone, Nicolas Genin

Lisää luettavaa