Etusivu Foorumit Sajat yleisesti Sons of Anarchy (2008)

Luet parhaimillaan 0 vastausketjuja
  • Julkaisija
    Artikkelit
    • #152563
      eldron85
      Osallistuja

      Kohta on kolme kautta koluttu melkoisen koukuttavasta motoristi jengien valtataistelusta kertovasta sarjasta. Hienosti draama puolta on sarjassa mukana ja kun oppii tuntemaan hahmon kehityksen kautta sisäpiiriin kuuluvia henkilöitä, niin aidosti ja oikeasti heistä alkaa välittämään. Nimikko jengin lisäksi Kalifornian liivijengeihin lukeutuvat mm. Niners ja Mayans, joiden kanssa tulee sopimuksia tehtyä ja välillä eripuraa vaihtelun vuoksi tapahtumissa.

      Aseiden salakuljetuksessa lahjonta herättää milloin epäilyksiä, kun alunperin jengin tarkoitus on perustunut prätkiin ja yhteisyllisyyteen – johonkin liittoon kuulumiseen. Kuulin sarjasta jo ilmestymis vuonna, mutta vasta nyt veljen kanssa alettiin tätä vastikään tapittaa. Realististen, hyvin käsikirjoitettu ja asiansa osaavien näyttelijöiden kautta erittäin maanläheinen kuvaus aiheesta. kaikkiaan.

Luet parhaimillaan 0 vastausketjuja
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.

Lisää luettavaa