Kulunut viikonloppu meni taas taidekirjallisuuden parissa. Tällä kertaa vuorossa oli kolme runsaasti kuvitettua kirjaa surrealisti Max Ernstin elämästä ja urasta, siihen päälle William S. Rubinin järkälemäinen Dada & Surrealist Art, joka kattaa suurinpiirtein kaiken olennaisen aiheesta ensimmäistä maailmansotaa edeltävältä ajalta jonnekin 60- ja 70-luvulle asti. Näiden hienojen opusten lukeminen tuntuikin elämyksenä erityisen palkitsevalta sekä ajatuksia herättävältä, suorastaan inspiroivalta.

Max Ernst oli yksi näitä modernismin voimahahmoja, joista populääreissä piireissä harvemmin puhutaan jos verrataan vaikka johonkin ikisuosikki Daliin tai Magritteen. Ernst aloitti uransa varsin tyypillisenä avantgarde-taiteilijana dadan parissa, mutta omasta mielestäni taiteilija löysi omimman tyylinsä vasta vuosikymmeniä myöhemmin dalimaisemman surrealismin ja abstraktimman taiteen parissa. Mielenkiintoista Ernstissä on erityisesti tämän kehittämät menetelmät, joilla kuvia mm. raaputettiin, muovattiin ja levitettiin valmiista maalipinnasta erilaisilla materiaaleilla, kuten lasin, puun tai metallin paloilla. Näillä menetelmillä maalatut näyt ovat hämmentävän hienoja katsella ainakin omasta mielestäni, erityisesti ne sotavuosien inspiroimat apokalyptiset maalaukset. Ernstin maalausten toistuvana teemana on linnut, joista yksi – Loplop nimeltään – oli taiteilijan itsensä alter ego.