Jos Mel Gibsonin pitäisi filmata Halinallet-elokuva, sekin varmasti sisältäisi mahtipontista musaa, patriotismia sekä raa’an kidutuskohtauksen…
Mutta protestointi seis heti alkuunsa. Myönnettäköön, että gibsonismi (valtaisa paatos, tuska, hiki, veri, kyyneleet, huudot, kavaluus, hyvän ja pahan alleviivattu paini) lyö välillä vasten kasvoja kuin kilttiin pukeutuneen miekkosen miekka engelsmannia, mutta eeppisen jöötin, taipumattoman Braveheartin, ansiot ovat tyystin muualla.
Braveheart on tarkoituksella tehty niin isoksi, että sen tarkka pureminen on työlästä, sen sijaan nautittaessa pelkkänä elokuvan satutarinana, elämää suurempana sankaritarinana, Gibsonin jengi on värjännyt totuuden pienoisista palasista komean fiktiivisen eepoksen, jossa yksi mies johtaa skotlannin vapaustaisteluun suurta ja mahtavaa Englantia vastaan. Ja minkäpä muun ellei kadotetun rakkauden voimalla.
Joku voisi sanoa, että suureksi rakkaustarinaksi William Wallace ottaa menetykset turhan rennosti, mutta, p*rkele, mieshän pistää noin satatuhattamiljoonaa miestä palasiksi vain menetystensä ja unelmien tähden. Taistelukohtaukset jäävät ehkä Pete Jackinpojan TSH-suuruudenhulluuden varjoon, mutta eivät kyllä pahasti. Oma kaunis lukunsa on prinsessojen ja sotureiden tarinan taustalla soiva James Hornerin musiikki, jossa ei säkkipilleissä säästellä.
Braveheart ei ole sika säkissä, ei edes vinosointu säkkipillissä, vaan puhtaasti suuruudenhulluuteen pohjaava, mutta ennen kaikkea toimiva, elokuva. Miestä siivutaan K16-leiman arvosta, ilman että meno näyttäisi varta vasten väkivaltaefektiä hakien, joskin jo mainitussa kidutuskohtauksessa ollaan rajoilla. Toisaalta mitä Jeesus (Gibsonin leffassa), niin sitä Mel perässä. Olkoonkin, että herra ohjaaja/päästara vaikuttaa nykyään lipsuneen jo yli ymmärryksen äyräitten, niin Braveheart jää niin puvustukseltaan kuin 1200-luvulle sijoittuvan taistopaatoksensa osalta historiankirjoihin. Yli viritetty patriotismi menee läpi puolestaan aikasijoittelun takia, ei muuten. Sitä paitsi kiltti kilttimieskin (Hameet korville, skotti!) suutahtaessaan voi olla arvaamaton tapaus. Ainakin kun vaa’assa ovat rakkaus ja vapaus.
