Suomenkielisenä versiona esitettävä koko perheen huima komediaseikkailu huomioitiin peräti viidellä Oscar-ehdokkuudella ja palkittiin parhaan animaatioelokuvan sekä alkuperäismusiikin Oscareilla. Tarina käynnistyy, kun 78-vuotias ilmapallokauppias Carl toteuttaa unelmansa, kiinnittää taloonsa tuhansia ilmapalloja ja lähtee lentämään kohti Etelä-Amerikan viidakoita. Matkakumppaniksi tarttuu puolivahingossa kahdeksanvuotias partiopoika Russell.
Arviot
Koskaan ei ole liian myöhäistä toteuttaa haaveitaan.
Silloin ei ryhdytä hommiin ihan helpoimmasta päästä, kun keksitään tehdä ikämiehestä animaatioelokuva. Erityisen hankalaa se on, kun kohdeyleisönä ovat lapsiperheet. Pixarilta aiemmin julkistettu lyhäri shakkia pelaavasta seniorista, Geri’s Game, ei suoranaisesti ollut mikään suurmenestys. Upin ohjaajat, Bob Peterson ja Pete Docter, tiimeineen ovat tunteneet suurta paloa ns. nousta vaikeakulkuiselle vuorelle ilman lisähappea – miksi muutenkaan […]
Hersyvän hauska ja ihanan värikäs seikkailu
Carl Fredricksen on yksikseen asusteleva jäyhä vanhus, joka joskus nuoruudessaan oli tarmoa täynnä oleva seikkailunhaluinen haaveilija, mutta huomaa nyt iän käyneen jo rasitteeksi ja unelmiensa toteuttamisen unohtuneen. Kun herra Fredricksen ja hänen vanha talonsa uhkaavat jäädä muuttuvan maailman jalkoihin, päättää vanha miekkonen toteuttaa vihdoin elinikäisen unelmansa. Tuhansien heliumilmapallojen nostamana talo Fredricksen mukanaan lähtee leijailemaan kohti […]
Up voisi olla malliesimerkki täydellisestä koko perheen elokuvasta.
Uutta WALL-E animaation tasoista elokuvaa ei varmaan vielä muutamaan vuoteen tehdä. Se ei haittaa yhtään, jos Pixarilta ilmestyy tasaiseen tahtiin erinomaisia animaatioelokuvia, jollainen Up – kohti korkeuksia ehdottomasti on. Elokuvan päähenkilöt ovat eläkkeellä oleva ilmapallokauppias Carl Fredricksen (äänenä Edward Asner) sekä puhelias partiopoika Russell (Tekstityksessä nimi on Rasmus. Äänenä Jordan Nagai). Leskeksi jäänyt Carl toteuttaa […]
Sympaattisesta ja herttaisesta elokuvasta jää hyvä mieli, mutta pohjaa olisi ollut monitasoisemmallekin tarinalle
Pixar se onnistuu aina yllättämään. Edellinen mestariteos WALL-E käsitteli post-apokalyptisessa maailmassa elävän robotin yksinäistä uskoa tulevaisuuteen, uusimman elokuvan Up – Kohti Korkeuksia, keskiössä nähdään vaimonsa menettänyt leskiherra joka haluaa karata ilmapalloilla Etelä-Amerikkaan. Leffa yllättää heti alkuunsa herkällä montaasilla, jolla esitellään päähahmo Karl. Montaasissa näytetään Karlin tarina; elämänkumppanin tapaaminen lapsena, yhteisen elämän perustaminen ja suurista haaveista […]
Kommenttien selaus
Kommenttien selaus