Helvetti pääsee irti, kun Lontoossa tehtävät tunnelityöt paljastavat tultasyöksevän, vuosisatoja uinuneen epäinhimillisen pedon. 12-vuotias Quinn (Bale) todistaa tunnelissa työskentelevän äitinsä kuoleman tämän yrittäessä paeta karmivan tuholaisen kynsistä. 20 vuotta myöhemmin Quinn taistelee pienen pakolaisryhmän “tulipäällikkönä”, pysytelläkseen hengissä lohikäärmeiden hallitessa ilmaa, polttaen maata ja eläen tuhkasta.
Se saavat apua yllättävältä taholta, kun Amerikkalainen sotasankari Van Zan (McConaughey) ilmaantuu paikalle pohjasakasta kasaamansa tapporyhmän kera vaarallisella ristiretkellään tehdäkseen lopun tultasyöksevistä paholaisista.Tunteet kuohuvat kaksikon valtataistelun välillä kunnes kumpikin miehistä tajuaa, että tästä taistosta selviää hengissä vain yksi laji.
Kyseessä on sota-toiminta-fantasia –leffa, joka periaatteessa on ihan mielenkiintoinen kombinaatio. Aineksia tarinalla olisi enempäänkin, mutta pläjäys onnistuu jäämään hiukan keskinkertaiseksi pätkäksi. Ollaan vuodessa 2010 ja lohikäärmeet terrorisoivat maapallon jäljelle jääneitä ihmisiä, jotka ovat pakotetut asumaan tiukoissa kommuuneissaan. Suurin osa maapallon ihmisistä hävisi suuressa sodassa lohikäärmeitä vastaan. Tapahtumapaikkana on Englanti ja ollaan siis tilanteessa, jossa tarvitaan […]
Mitään elämää suurempaa juonta elokuva ei tarjoa, mutta toimintaa riittää. Tarina itsestään tuntuu melko kaukaa haetulta. Myyttiset kärmekset, jotka yhtäkkiä tuhoavat sivilisaation maan pinnalta ei heti ensimmäisenä tunnu sopivan suuren luokan elokuvan juoneksi. Elokuvassa pieni joukko ihmisiä on piiloutunut raunioihin kyhättyyn linnoitukseen ja heitä yrittää pitää kurissa Quinn (Christian Bale) joka toimii yhteisön johtomiehenä. Ongelmia […]
Rob Bowman tunnetaan mm. Salaiset kansiot elokuvan ohjaajana joka oli minunu mielestä loistava scifi elokuva, nyt mieheltä on tullut uusi toiminta rymistely Tulen Valtakunta. Quinn näkee kun hänen äitinsä kuolee erään lohikäärmeen takia. Nämä dinosauruksiakin vanhemmat oliot alkavat yllättäen lisääntyä ja ne päättävät lyödä ihmiset maan tasalle. 20 vuoden päästä Quinn johtaa pientä pakolaisryhmää jotka […]
Lähitulevaisuudessa lohikäärmeet ovat tuhonneet suurimman osan ihmiskunnasta ja ne ovat Maapallon valtiaita. Tosin eräässä englantilaisessa linnassa elää Quinnin (Bale) johtama yhteisö, joka yrittää pistää lohikäärmeille hantiin. Sitten paikalle saapuu amerikkalainen Van Zan (McConaughey) joukkoineen. He tietävät lohikäärmeiden heikon kohdan, jota voidaan käyttää hyväksi. Eipä sitä useinkaan törmää lohikäärmeistä kertoviin elokuviin. Lohikäärmeiden ja ihmisten välisestä sodasta […]
Post-apokalyptinen miljöö on vanha juttu. Tulta sylkevät lohikäärmeet ovat vanhin juttu, mutta elokuvia joissa ne otetaan vakavasti on aika vähän. Hyviä sellaisia elokuvia on vielä vähemmän. Vielä vähemmän on sellaisia elokuvia joissa em. tulta syöksevä lohikäärme sijoittuu nykyaikaan. Tai paremmin sanoen nykyaika on ohitse, sillä maan alla uinuneet lohikäärmeet heräsivät ja aloittivat yksiselitteisen kaskeamisen. Ihmiskunta […]
Kommenttien selaus
Christian Bale ja Matthew McConaughey taistelee lohikäärmeitä vastaan post-apokalyptisissa maisemissa tässä 2000-luvun alun fantasiatoimintaleffassa. Premissi on joko maailman siistein tai sitten maailman typerin, en osaa päättää. Toisaalta tän elokuvan konsepti on suoraan kuin jostain 80-luvun villeimmistä elokuvista. Sikäli täytyy nostaa hattua tosiaankin Reign of Firelle. Toteutus ehkä ontuu vähän siellä täällä, mutta viihdyttävä leffahan tämä kaikenkaikkiaan on. Vauhdikasta actionia ja ihan järjettömän juustoista machoilua piisaa kun Bale ja McConaughey nokittelee toisilleen jatkuvasti. Cgi-efektit on osittain ihan hyvin jopa aikaa kestäneitä, osittain taas sitten ihan hirveen näköisiä. Ideana pölhö lohikäärmeiden invaasio uhkaa mennä paikoin kalkkunan puolelle, mutta sitten hetkittäin taas leffa kerää yllättävän tehokkaasti intensiteettiä. Eli epätasainen kyyti, mutta parhaimmillaan oikein menevä. Etenkin kun ei ota elokuvaa liian vakavasti. Itse viihdyin tän parissa oikeastaan aika hyvin.
Aivot narikkaan ja tästä kyllä nauttii ihan kivasti. Omaperäisyyden puutteesta elokuvaa ei ainakaan voi syyttää. Vai ootko nähnyt toista elokuvaa jossa taistellaan tuhoutuneessa englannissa lohikäärmeitä vastaan? Niinpä.
Kommenttien selaus