Post-apokalyptinen miljöö on vanha juttu. Tulta sylkevät lohikäärmeet ovat vanhin juttu, mutta elokuvia joissa ne otetaan vakavasti on aika vähän. Hyviä sellaisia elokuvia on vielä vähemmän. Vielä vähemmän on sellaisia elokuvia joissa em. tulta syöksevä lohikäärme sijoittuu nykyaikaan. Tai paremmin sanoen nykyaika on ohitse, sillä maan alla uinuneet lohikäärmeet heräsivät ja aloittivat yksiselitteisen kaskeamisen. Ihmiskunta oli melkoisen yksipuolisen selkäsaunan vastaanottajana ja vähäiset rippeet sinnittelevät erittäin oikeutetusti peloissaan. Brittiläinen Quinn (Christian Bale) johtaa pientä eloonjääneiden yhteisöä. Amerikkalainen Van Zan (Matthew McConaughey) johtaa oma militaristista ryhmäänsä joka on matkalla Lontooseen ja he aikovat tappaa lohikäärmeen. Luonnollisesti nämä kaksi tietä risteytyvät, sotkeutuvat toisiinsa ja he joutuvat yhdistämään vähäiset voimansa isoa, lentävää, tarkkanäköistä, ovelaa ja tulta sylkevää lajia vastaan.
Rob Bowmanin filmografia on aika väritön ja pääasiassa TV-sarjojen puolella tehty, mutta [I]Tulen valtakunta[/I] on siitä poikkeus. Idea on melkoisen huimapäinen ja ennen kaikkea se antaa hyvän tekosyyn maailman runnelluimmalle miljöölle. Tässä elokuvassa ei näy vihreää, taivas on harmaiden pilvien peittämä ja sen henkilöhahmot ovat huonosti istuviin riepuihin verhoutuneita takkutukkia joiden kasvoilla on jatkuva tuhkakerros ja risuparta. Se on maailma missä kuulopuhe on paras mahdollinen uutinen ja pelon voittamisesta syntynyt rohkeus siemenviljaakin arvokkaampi hyödyke.
Genren tavanomaiset ratkaisut välttäen elokuvan sankari ei ole tuntematon, kyvykäs muukalainen (vrt. [movie]Asfalttisoturi – Mad Max 2[/movie]) vaan yhteisön hiljaisesti voimakas johtaja. Christian Bale juuri ruumiillistaa kyseisen johtajan jolla on myös rohkeutta tarttua toimeen kun se on tarpeellista. Hänen voimansa on rakentamisessa ja toivon luomisessa ja hän pystyy siihen. Se on vaikeaa piilopaikan kylpiessä bionapalmissa, mutta hän tekee niin onnistuen. Matthew McConaughey on se kyvykäs muukalainen jolla kuitenkin on komennossaan se uhkaava resupekkalauma. Pähkähullu Van Zan on kiistattoman karismaattinen ja halveksii jopa vähäistä toivoa jonka hän sai aikaan. Maanisen vimman lisäksi hänellä on päämäärä mitä kohti hän ponnistelee suorastaan loppumattomalla tarmolla. Näiden vastakkaisten, mutta yhdessä voimakkaiden ukkojen rinnalla Izabella Scorupco on aika vähäinen voimatekijä.
Allekirjoittanut on vakaasti sitä mieltä että kun käsikirjoittajien määrä kasvaa niin elokuvan laatu heikkenee. Tietysti joissain tapauksissa se on pakollista, mutta [I]Tulen valtakunta[/I] onneksi ei ole käsikirjoitukseen perustuva elokuva. Käsikirjoitus on olemassa ja antaa hieman juonta ja pari oivallusta kulttuurin selviytymisestä, mutta tämä elokuva perustuu ankeaan, kärtsättyyn miljööseen ja kahteen laadukkaaseen päärooliin. Lisäksi ne juonen elävät rakennuspalikat, lohikäärmeet ovat tarpeeksi uskottavia tehtäväänsä. Ne ovat siis rumia, erinomaisen sulavaliikkeisiä ja sylkevät tulta. Lisäksi ne eivät näytä ollenkaan muovisilta joka on se kaikista tärkein seikka.
Post-apokalypsia astetta kekseliäämmällä idealla ja hyvin näyttelijöin. Enempää ei myöskään pidä vaatia.
