The Platform

(2019)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: The Platform
Genret: , ,
Maat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:El hoyo
Valmistusvuosi:2019
Pituus:94 min
Pisteytyksiä: 45
Tarkka arvio: 3.18

Joka tasolla on kaksi vankia, ja alimmat miettivät, jääkö heille ruokaa. Yksi heistä saa tarpeekseen ja alkaa kapinoida.

Kommentit & Pisteytykset

Villetys

The Platform / Taso on hyvin onnistunut elokuva, jonka katsoo toiseenkin kertaan. Juoni on mielenkiintoinen, jossa nimensä mukaisesti muutama sata vankia suorittaa tuomioitaan päällekkäin erillisissä tasoissa. Yhdellä tasolla on aina kaksi vankia ja he viettävät kuukauden verran aina samassa kerroksessa. Kerran päivässä heidän keskelle laskeutuu erilaisista herkuista rakennettu seisova pöytä, josta heillä on tietty aika syödä pöydän laskiessa taas seuraavaan kerrokseen. Ylempien kerrosten vankien ahmiessa ruokaa, alemmat jäävät ilman ja joutuvat turvautumaan jopa tappamaan vankikaverinsa selvitäkseen. Ivan Massaguen esittämä Goreng kuitenkin päättää kumota systeemin ja saada vietyä ruokaa viimeiseen kerrokseen viestinä ulkoilmaan. Näyttelijöistä Zorion Equileor tekee parhaimman roolisuorituksen vanhana miehenä Trimagasina ja myös Ivan Massaguen on ihan kohtalainen. Juoni etenee tässä ihan hyvin vaikka se toistaakin samaa kaavaa päivästä toiseen, mutta on ihan mielenkiintoista seurattavaa. Väkivaltaa ja verta löytyy myös ihan sopivasti tarinan edetessä ja sen ratkaisua odottaa mielenkiinnolla.

Brutus
Myntti
Addeh
TeeP
Keräilijä
Ryyppy
kolamuki
Jurpo
Shabbath
nukka_
Nimetön
JoonaPrkl
Jii89
Tupolev79
Titan90
Demonic
rostetti
Beer Master
Haahuilija
The Sam1
Juusak
rusher
Dreamer
Slipkjovi
c4fkw294ziq
Spuge
jalakanen
Nico
Iciph3r_
__IIPO__
Juuna5
Vilperi
Jarno Väistö
Matalahiilihappoinen
Labratoria
IsoVauva
LeFa
Thompson
MustiSotakoira
Linkous
QT
Kaamos
apc 53
Migus

Lisää luettavaa