Tappajan päiväkirja

(1996)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Tappajan päiväkirja
Genret: , ,
Maat:
Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Killer: A Journal of Murder
Valmistusvuosi:1996
Pituus:88 min
Pisteytyksiä: 2
Tarkka arvio: 2.75

Kommentit & Pisteytykset

James Woods vetelee kovaa roolia riivattuna murhamiehenä. Tämä leffahan siis perustuu Carl Panzramin kirjoittajaansakin pahamaineisempaan omaelämänkertaan, jossa mies kertoilee rennosti kuinka mukiloi ja murskasi ihmisiä silpuksi ihan huvin vuoksi ja otti vähän osumaa itsekin. Kertaalleen Panzram kävi Afrikassa terrorisoimassa paikallista alkuperäisväestöä ja heittämässä oppaansa alligaattoreille.

Ikävä kyllä Panzram oli myös erittäin älykäs mies, ja miehen opuksessa on paljon myös mielenkiintoista yhteiskuntakriittistäkin sanomaa, olihan kirjoittajaa koetettu opettaa raakaa väkivaltaa käyttäen maan tavoille jo lapsesta asti, mutta jälki oli tietenkin täysin päinvastaista kuin mitä oli tarkoitus. Vapaasta muistista heitän, että Panzram vihasi ihmiskuntaa lopulta niin paljon, että koetti lavastaa kaksi valtiota sotimaan keskenään ja surmaamaan miljoonia.

Tämän leffan suurin ongelma onkin siinä, ettei siinä voitu missään nimessä kuvata Panzramia likimainkaan sellaisena kuin tämä oikeasti oli tai edes niitä älyllisempiä puolia miehen kirjasta. Useimmat sarjamurhaajat ja suurrikolliset yleensä koettavat pitää jonkinlaista julkisivua, mutta Panzram oli jo niin kaukana rajan takana, että tämä riehui ja rellesti aivan avoimesti ja hoputti omaa pyöveliäänkin hoitamaan oman osansa nopsaan että pääsee siitäkin.

Pyöveli teki työnsä, ja maailma pääsi Panzramista.

Annalisa

Lisää luettavaa