Self Defense
(1983)Elokuvasta
Elokuvan nimi: Self Defense
Maat: Kanada
Käsikirjoittajat: Paul Donovan
Alkuperäinen nimi:Self Defense
Valmistusvuosi:1983
Pituus:84 min
Pisteytyksiä: 2
Tarkka arvio: 3.75
No nyt osui ja upposi! Siege oli kyllä ihan järisyttävän positiivinen yllätys. Joskus vaan blind buy -metodi kannattaa elokuvia hankkiessa. Tämä on siis kanadalainen toimintatrilleri 80-luvun alusta. Elokuvan juoni menee lyhykäisyydessään siten, että ryhmä fasistisia homovihaajia iskee homobaariin ja listii lähestulkoon kaikki paikallaolijat. Yhden uhrin kuitenkin onnistuu paeta läheiseen kerrostaloon, josta tämä saa sitten suojapaikan muutamalta sivulliselta. Tästä tietysti tämä aiemmin verityöt suorittanut lynkkausposse ei pidä, niinpä tilanteesta alkaa elokuvan nimen mukaisesti – piiritys. Piirityksen ajankohta osuu vielä sikäli vittumaiseen saumaan, että kaupungin kaikki poliisit ovat lakossa. Aivan kuten 80-luvulla Halifaxissa kävi oikeastikin. Tässä elokuvassa muuten on ainoaa tuosta aidosta lakosta säilynyttä kuvamateriaalia mukana. Lähtökohta leffalla tuo mieleen hyvin vahvasti esimerkiksi John Carpenterin mestarillisen elokuvan Hyökkäys poliisiasemalle. Tässä on paljon samanlaista synkkää vibaa. Vaikka pahishahmot on ehtaan kasarityyliin todella, siis todella karikatyyrimaisia, ei se syö näiden uhkaavuutta juurikaan. Meininki yltyy hetkellisesti lähes home invasion -kauhuksi. Leffa etenee todella rivakasti ja henkiinjäämistaistelu on toteutettu siten, että se kyllä pitää otteessaan ja tuntuu katsomossa asti. Tätä töllöttäessä huomas ihan tosissaan jännittävänsä päähenkilöiden puolesta.
—————————
Ei ole taas ihan hetkeen tullut näin tiivistunnelmaista ja erinomaisesti rytmitettyä jännäriä vastaan. Siegeä voisi kuvailla kyllä ehdottomasti klassisella termillä ”hidden gem”.