Erään kirkon pihalla on alasimeen isketty miekka. Tarinan mukaan siitä, joka saa miekan irti, on tuleva Englannin kuningas. Monet ovat sitä koettaneet, mutta kukaan ei ole onnistunut – ja siksi on Englanti vailla kuningasta. Arthur, Artuksi kutsuttu, on nuori poika, joka asuu kasvatusisänsä ja tämän Kay-pojan kanssa.
Kerran Arttu on Kayn kanssa metsällä ja eksyy majaan, jossa asuu Merlin-velho. Merlin ottaa pojan oppilapsekseen ja kertoo tälle totuuksia elämästä ja esittelee hauskalla tavalla uusia näkökulmia erilaisiin pulmatilanteisiin. Kun Kayn aseenkantaja ei pääsekään suuriin turnajaisiin, määrää kasvatusisä Artun tähän tehtävään. Arttu-parka kuitenkin unohtaa Kayn miekan kotiin eikä hänelle jää muuta vaihtoehtoa kuin yrittää vetää irti alasimeen isketty miekka kirkon pihalta… Miekka kivessä pohjautuu kiehtovaan legendaan kuningas Arthurista.
Arviot
Huumori on pääasiassa tyypillistä koheltamista, mutta mukana on myös kivoja oivalluksia.
Miekka kivessä -filmi kertoo kuningas Arthurin lapsuudesta, ajasta ennen miekan saamista irti kivestä. Arthur, lempinimeltään Arttu, asuu kasvattiperheessä, johon kuuluuvat ankara isä ja lellitty poika. Eräänä päivänä Merlin-velho alkaa opettaa Artulle totuuksia elämästä. Sitten Arttu saa kokea elämää kalan, oravan ja jopa linnun näkökulmasta. Merlin luottaa täysin oppipoikaansa, toivoen hänestä tulevan historiallisesti merkittävä henkilö. Disneyn […]
Hauskaa Disney-viihdettä monella tasolla.
”En voi odottaa sanomalehtiä. Niitä ei tule vielä… hmm… tuhanteenkahteensataan vuoteen!” Miekka kivessä on omasta mielestäni Disneyn hiukan vanhempien elokuvien kärkikastiin lukeutuva pätkä. Elokuva on juuri sopivan pituinen, huumori on tuttavallista ja lämmintä ja juoni on mukavan vaihteleva (joskin hiukan päämäärätön). Miekka kivessä kertoo nuoren Arthurin (Arttu tuttavallisemmin) kasvutarinan pojasta hiukan itsevarmemmaksi pojaksi. Arttu päätyy […]
Kommenttien selaus
3
4
Kommenttien selaus