Arviot
Elokuva ei ehkä ole niin selkeästi symbolismilla turvotettu kuin mestarin myöhemmät työt, mutta viitteitä tulevaan on jo runsaasti.
Sota. Se on julmaa. Mutta se viehättää pientä poikaa. Vasta 12-vuotias Ivan (Burlyayev) mielii kentälle, etulinjaan. Hän tahtoo osoittaa olevansa mies siinä missä muutkin. Hän tahtoo katsoa sakemanneja silmästä silmään ja auttaa maataan. Valttikorteikseen poika laskee pienen kokonsa ja ketteryytensä. Vaikka isommat estelevät ja ehdottavat pojalle kasvamista koulun puolella, Ivanista tulee lopulta osa toimintaa. Tarkovskin […]
Parempi sotaelokuva kuin yksikään Vietnamista tai toisesta maailmansodasta kertova äijäirvistely.
Andrei Tarkovski oli taiteilija armosta. Tärkeintä ei ole kenen armosta, vaan että kyseessä on juuri armo toimenpiteenä. “Ei paluuta” on, kuten tunnettua, hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa. Cannesissa ilmestymisvuonnaan kultaisella palmulla palkittu teos kirvoitti myös ylistäviä sanoja aikansa merkittävimpiin kuuluneesta sukupolvemme äänestä, filosofi Jean-Paul Sartresta. Sartre rakasti Tarkovskin unen ja realismin rakennelmaa, eikä ole vaikea tajuta […]
Sota on lapsuuden loppu.
Lienee tässä vaiheessa jo melko moneen kertaan tullut todettua sotaelokuvan genren olleen Neuvostoliitossa huomattavasti isompi juttu kuin länsimaissa yleensä kuvitellaan. Oikeastaan paikallista sotarainaa voisi kuvailla kokonaan omanlaisekseen taidemuodoksi, joka tarpeen vaatiessa taipui käsittelemään lähes aihetta kuin aihetta vain hyvin pienen osan koskaan istuessa perinteisen seikkailullisen Hollywood-henkisen sotaviihteen lipun alle. n onkin tyyliltään varsin ominainen aikansa […]
Kommenttien selaus
6/10 ⭐⭐⭐
Kommenttien selaus