Tosipohjainen draamakomedia ylitsepursuavan energisestä viihdemogulista Tony Wilsonista (Steve Coogan), joka uudisti uskomattomilla tempauksillaan brittiläisen klubi- ja juhlimiskulttuurin sekä musiikkibisneksen. Wilsonin kautta maailmanmaineeseen nousivat mm. yhtyeet Joy Division, New Order ja Happy Mondays. Kurkistus kiihkeän ja tinkimättömän viihdetehtaan kulissien taakse on ladattu seksillä, päihteillä, elämää suuremmilla henkilöhahmoilla – sekä herkullisella huumorilla. Se on tarina ikuisesti kestämään tarkoitetuista bileistä, joissa juhlittiin täysillä väistämättömään loppuun saakka.
Arviot
Melkein mestarillinen bändielokuva Manchesterin musiikkimaailmasta.
Nämä päihteiset sanat vetosivat minuun leffan soundtrackilla niin paljon, että käsiin piti pikaisesti etsiä myös itse kuvalevy. Se on hurjaa kamaa. Melkein alussa siinä revitään seinältä idolini kuva. Odotin jatkoa kauhulla. Tekisi mieli antaa tälle elokuvalle viisi tähteä. Mutta ollakseni realistinen, se ei ansaitse niitä. Itsensä suuriksi taiteilijoiksi tiedostavat britit (anteeksi yleistys) kun sattuvat välillä […]
Söpö
Arvosteltu: 08.12.2004
Tämän katsomista olisi helpottanut huomattavasti se, että tuntisin nämä bändit ja heidän musiikkinsa (Joy Divisionin tiesin parhaiten), sekä heidän ”managerinsa” Tony Wilsonin sekä heidän levy-yhtiönsä. Esittelytekstistä kävi sentään ilmi että tämä on mokumentti, joka kyllä katsoessakin olisi jonkin ajan päästä valjennut. Mutta tämä oli silti ihmeen todentuntuinen, varsinkin kun oltiin 70-luvulla. Ihmiset, vaatteet, puhetavat, kaikki vaikutti yllättävän aidolta, vain neljännen seinän rikkominen oikeastaan paljasti kaiken. En ole kyseisen kikan ylin ystävä, mutta tässä se toimi hyvin. En ole tietääkseni nähnyt Steve Coogania, mutta hän oli tässä hyvä. Pidin leffan huumorista myös. Leffan eka puolisko toimi parhaiten, toinen meni vähän tylsäksi. Minulle tämä toimi parhaiten musiikin kautta ja tekeekin mieli mennä paitsi kuuntelemaan uudelleen Joy Divisionia, niin kuuntelemaan myös mitä ne muut bändit ovat tehneet. Ostin aikoinaan Control-leffan (kertoo Joy Divisionin laulajasta) jonka mukana tuli myös tämä leffa, mutta en silloin katsonut tätä koska en niin välittänyt Controlista. Nyt hieman kaduttaa kun olisin voinut silloin jo löytää nuo bändit.