(Spoilerivaroitus)
Robocop oli Hollantilaisohjaaja Paul Verhoeven ensimmäinen suuri elokuva Hollywoodissa. Kuten miehen filmeille on yleistä, ne ovat korkeatasoisesti tehtyjä, väkivaltaisia ja satiirisia, ja tässä RoboCop ei tee poikkeusta. Se on hieno kuvaus synkästä tulevaisuudesta, jossa jopa johtoportaan pamput ovat rikollisia. Poliisit ovat voimattomia ja hermoromahduksen partaalla. Kaupungin alamaailmaa pienen jenginsä kanssa hallitseva Clarence Boddicker (mahtava Kurtwood Smith on kuin luotu pahiksen hommaan) saa riehua ilman estoja ja listiä poliiseja miten haluaa.
”Can you fly, Bobby ?”
Ensimmäistä työpäiväänsä pollarina aloitteleva Alex Murphy (Peter Weller) ammutaan Clarencen ja hänen kavereidensa toimesta takaa-ajon jälkeen vanhalla tehtaalla. Kohtaus jää varmasti mieleen pitkäksi aikaa kun rosmot naurun raikuessa lahtaavat Murphyn siiviläksi haulikkojen paukkuessa. Mutta sitäpä ei olisi kannattanut tehdä…
Mutta kun poliisit kehittelevät Dick Jonesin johdolla Droidi ED 209nin, joka kuitenkin kössii pahasti ja ampuu koe-esittelyssä miehen jauhelihaksi, ottavat kytät käyttöön ässän hihasta ja kokoavat Murphyn palasista metallisen RoboCop-kyborgin, alkaa rosmojen ja robottipollarin välinen kamppailu.
”Sayonara, RoboCop!”
Efektit ja maskeeraus ovat nykyään jo hitusen vanhoja (mutta hei, 1987) mutta päihittävät nykyiset superhuperyberkököt tietokonekikkailut. Käsin ne parhaat efektit yhä tehdään. Esim. Emilin kuolema on ERITTÄIN mahtava spläsähdys suoraan auton tuulilasiin. Toimintaa tulee sopivina annoksina, siihen ei turru eikä ehdi kyllästyä. Ohjaus toimii ja kuvaus toimivat, tarina liukuu sujuvasti ja Robo nappaa rosvoja Auto-9 pistoolin laukausten paukkuessa. Kolme pinnaa originaalille, 4,5 drirectors cutille. Ylittämätön scifi-klassikko tulevaisuuden Detroidista, jonka jaksaa katsoa monet kerrat ja ihastella, kuinka ennen osattiin tehdä elokuvaa, kun Robo laittaa pahikset halki, poikki ja pinoon.
”Come out quietly, or there will be trouble!”
