Pölöselle ei dogma-elokuva auennut, joten hän päätti värkätä sellaisen omalla tyylillään. Emmauksen tiellä on eräänä Perjantaina (13. päivänä) kokoon kuvattu komedia stadilaisheebo Ranesta, joka palaa kotiseudulleen. Kulkiessaan vanhaa kotikylän tietä pitkin Ranen pää täyttyy äkkiä muistoista ja vanhoista tutuista.
Emmauksen tiellä noudattaa dogmaleffan sääntöjä orjallisesti: se on käsivarakameralla yhteen pötköön kuvattu, jälkiäänittämätön ja karun näköinen pläjäys. Nämähän on aika in juttu nykyään, ja tulevat niin mielettömän halvoiksikin. Näyttelijät puhuvat usein suoraan kameralle ja tarkistavat käsiksestä miten rainan pitäisi kulkea eteenpäin. Välillä nämä ”hauskat” ideat muistuttavat jo pelottavasti itseään toistavia Mel Brooks-leffoja, ja töllöttäjä uhkaa tylsistyä.
Homma kaatuisikin siihen, jos leffa yrittäisi olla vakavasti otettava dogmakokeilu Pölöseltä. Vaan ehei, se on hillittömän hauska ja komediana varsin onnistunut. Stereotypioilla leikitään, maaseudulla on yltiöjunttimaista ja amiksilla ei mene hyvin. Uskokaa pois, onnistuneiden hahmojen ansiosta nämä vitsit saavat parhaimmillaan hakkaamaan käsillä jalkoja. Musiikkikohtauksetkin ovat hilpeitä.
Emmauksen tiellä on virkistävä filkka, yksi hauskimmista hupikuvista hetkeen. Kerrontatyyli voi ärsyttää välillä, mutta se ei menoa haittaa. Tämä kannattaa katsoa kahdelta yöllä jonkun huumorintajuisen seurassa – niin se toimii varmaan parhaiten, testattu on.
