Pako Absolomista, joka tunnetaan myös nimellä No Escape, on todellinen 90-luvun helmi. Se on vankilaelokuva ilman perinteistä vankilaa: ei muureja, sellejä, sähkötuolia tai edes Adebisi-nimistä tummaa kaveria. Absolom on kaukana asutuksesta lilluva saari, jonne vangit lennätetään kärsimään elinkautistaan. Edes vartijoita ei ole vaivauduttu saarelle lähettämään, joten vangit saavat yrittää tulla toimeen keskenään. Kuten arvata saattaa, eihän siitä mitään tule.
Saarella on kaksi ”jengiä”, jotka tappelevat keskenään. Toiset ovat tietysti todella pahoja ja toiset niitä vähemmän pahoja. Jengit ovat kuin suoraan Mad Max kakkosesta kopioituja, mikä ei välttämättä ole ollenkaan huono asia. Hyvisten puolelta löytyvät mm. Alienien Bishopina tunnettu Lance Henriksen, Entouragessa vaikuttava Kevin Dillon ja Ernie Hudson aka Kylmän ringin Warden, Leo Glynn. Pääosaan on löytynyt siloposkinen Ray Liotta (Goodfellas, Narc), joka esittää ex-sotilas Robbinsia, jolla on kova halu karata. Elokuvan on ohjannut Martin Campbell, joka on sittemmin tekaissut mm. pari Zorroa, vuorikiipeilyleffa Vertical Limitin ja pari Bondia: GoldenEyen ja sen uudemman Casino Royalen.
Vaikka elokuva on osastoa toiminta/sci-fi, niin käytännössä se on pelkkää toimintaa. Ei se kuitenkaan ihan täyttä toimintatykitystä ole, vaan suvantovaiheitakin löytyy. Sci-fi-elementtejä siihen on saatu siten, että elokuvan alussa sanotaan tapahtumien sijoittuvan vuoteen 2022, ja muutama vartija vilauttaa futuristisia leikkipyssyjä. Käytännössä elokuvan taistelut suoritetaan kuitenkin miehekkäästi keihäillä ja varsijousilla.
Pako Absolomista on viihdyttävä elokuva, mutta siinä on muutama paha puute. Ensimmäisenä mieleen tulee se, että elokuvan pääpahis, siis sen pahisjengin pomo Marek (Stuart Wilson) on todella, todella munaton tapaus. Parasta tai siis pahinta pääpahista ei saada aikaan valitsemalla rooliin honteloa, 50-vuotiaan rehtorin näköistä partasuuta, pukemalla häntä nahkahousuihin, istuttamalla rastoja päähän ja käskemällä virnuilla hölmösti. Pahisjengin pitää sitä paitsi aina välillä innostua ihmissyöntihommiin. Siitä vihjataan parikin kertaa, mutta mitään ei edes näytetä. Shaatana! Jos jotain lupaillaan, niin ne lupaukset pitäisi kyllä lunastaakin. Muutenhan tässä tuntee itsensä huijatuksi.
Kolmas asia mitä jää kaipaamaan on vähäasuisten naisten puute. Saari on täynnä rumia ja vähän enemmän rumia ukkoja, ja ukkojen listiminen on varsin väkivaltaista ja kiitettävän monipuolista. Välillä tapot ovat jopa niin raakoja, että naurattaa. No, johonkin väliin olisi sopinut tosi hyvin täysin random nakuilu. Tosin kaikkea ei voi saada ja onhan se Dillonkin ihan söpö siinä nahkaliivissään.
