Kaveriporukka pitää ystävälleen läksiäiset, koska tämä on lähdössä Japaniin. Bailut kuitenkin loppuvat lyhyeen, kun (taas kerran) jokin monsteri alkaa terrorisoida kaupunkia. Kaveriporukka aloittaa pakomatkan halki kaupungin tarkoituksenaan päästä pois Manhattanilta.
Cloverfieldin suurin valtti on se, että se on kuvattu kokonaan käsikameralla. Näin katsojalle luodaan tunne, että hän olisi ikään kuin kuvaajan paikalla itse elokuvan sisällä. Ja siinä asiassa Cloverfield onnistuu. Aluksi käsikamerakuvaus vain häiritsee, mutta elokuvan myötä siihen alkaa tottua. Minkään sortin pelkotiloja kuvaustyyli ei valitettavasi onnistu luomaan, joten kauhuksi tätä ei voisi kutsua, mutta ahdistavaa tunnetta ja jännitystä kylläkin. Pakko mainita tässä välissä pimeä metrotunneli -kohtaus, joka on elokuvan kekseliäin ja jännittävin kohtaus. Välillä kuva muuttuu todella epäselväksi, mikä ei suinkaan johdu DVD-lätyn laadusta, vaan juuri kuvaustyylistä. Tämä vain lisää jo ennestään epäselvän juonen tuomaa sekavuutta.
Näyttelijävalinnoissa on onnistuttu hyvin, koska pääosanäyttelijöiksi on valittu epäpäteviä ja tuntemattomia nimiä. Se lisää elokuvan todentuntuisuutta. Eihän elokuvaa voisi oikeaksi kuvitella mitenkään, jos rooleihin olisi valittu kaiken maailman Tom Cruiseja ja Brad Pittejä. Itse hirviötä vain näytetään liian paljon. Olisi ollut paljon hauskempaa kuvitella hirviön ulkomuoto itse, niin kuin kirjoissa. Lisäksi loppu oli hutaistu ja se ampua pahasti yli.
Cloverfieldissä olisi ollut potentiaali paljon parempaankin elokuvaan, mutta ei. Vaikka kehuttu ja omaperäinen elokuva onkin, en silti menisi sanomaan sitä mestariteokseksi.
