Kun itse Oliver Stone asettuu ohjaamaan kaksi ja puolituntisen eepoksen amerikkalaisesta jalkapallosta ja palkkaa elokuvan täyteen näyttelijätähtiä niin on selvää, että sitä odottaa näkevänsä massasta erottuvan urheiluleffan. Valitettavasti ”Minä päivänä tahansa” tuottaa ison pettymyksen. Stone ei saa tuotua aiheeseen mitään uutta tai yllättävää.
Parhaat päivänsä nähnyt valmentaja on pulassa, sillä joukkue on ajautunut tappioputkeen ja joukkueen tähtipelaaja joutuu loukkaantumisen takia sivuun pelikentiltä. Kaiken hyvän lisäksi joukkueen omistaja on ottanut koutsin silmätikukseen ja odottaa kieli pitkällä, koska voi hyvällä syyllä potkaista kengän kuvan harmaantuvan valkun persuksiin. Joukkueen pelastajaksi nousee ainakin hetkeksi loukkaantunutta tähtipelaajaa tuurannut nouseva kyky, jonka suu käy kuitenkin yhtä kovaan tahtiin kuin heittokäsi.
Urheiluaiheesta on turkasen vaikea tehdä mielenkiintoista elokuvaa. ”Minä päivänä tahansa” on jälleen yksi osoitus tästä. Elokuvaan ei pysty oikeastaan millään loihtimaan samaa jännitettä kuin oikeaan urheilutapahtumaan. Siitä syystä leffoista tuppaa tulemaan samoja kaavoja seuraavia pläjäyksiä. Tässäkään pätkässä ei pystytä luomaan mitään erityisen mielenkiintoista. Ei pelikentän tapahtumiin eikä niiden ulkopuolelle. Ennalta-arvattavat tapahtumat vain seuraavat toisiaan ja sohvalla haukotukset tihentyvät leffan kestäessä.
Elokuvan suurin vahvuus on tosiaan näyttelijöiden huikea tähtikaarti. Toisaalta voi hyvällä syyllä kysyä, onko hyviä näyttelijöitä järkevää ”tuhlata” erittäin pieniinkin rooleihin. Tunnettujen näyttelijöiden bongaaminen tuo joka tapauksessa mielenkiintoa tylsänkalskeaan leffaan.
Minun mielestäni kannattaa suunnata viheriön ääreen katsomaan vaikka Suomen 1.divisioonan jenkkifutista tai johonkin muuhun urheilutapahtumaan ennemmin kuin videovuokraamoon hakemaan ”Minä päivänä tahansa” -leffaa.
