Todellisen timanttinen kokonaisuus ja vesitiivis paketti.

2.1.2012 19:39

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:The Social Network
Valmistusvuosi:2010
Pituus:121 min

Mielestäni murheellisen iso osa ihmisistä tutkii tätä elokuvaa ylipäänsä vääristyneistä lähtökohdista. The Social Network ei ole mainos, vaan ennen kaikkea ironialla höystetty ja lopulta hyvinkin klassinen tarina petoksesta ja ahneudesta. Poikkeuksellisen siitä puolestaan tekee se, miten taiturimaisesti se on kerrottu. The Social Networkin premissi itsessään on lähes järkyttävän tylsä, ja lopputuloksen tietää käytännössä jokainen riippumatta siitä, omistaako tiliä Facebookissa vai ei. Nerokas käsikirjoitus, veitsenterävän dialogi, kaunis soundtrack sekä upean kamerankäyttö kuitenkin pitää kaksituntisen paketin kasassa kevyesti.

Mark Zuckerbergin hahmoa (Jesse Eisenberg) on selkeästi vaikea rakastaa. Hän on itserakas ja itsepäinen nörtti jonka itsetunnon tukipilarina näyttää olevan ainoastaan hänen älynsä. Hän kuittailee ihmisille ja piikittelee armottomasti jopa parasta ja samalla ainoaa todellista ystäväänsä Eduardoa (Andrew Garfield). Lyhyesti sanottuna Eisenberg esittää hahmonsa kovan luokan kusipäänä, ja vastaavasti useassa kohtauksella hänellä on suu mutrussa ja kulmakarvat jännitettynä. Garfield tekee myös komean roolisuorituksen Eduardona. Hän opiskelee kansantaloustiedettä, käy juhlissa ja on luontevampi naisten kanssa kuin ystävänsä. Siitä huolimatta hän hellyyttävästi näkee Zuckerbergin hyvät puolet jotka useimmille lienevät peitossa.

Eräs elokuvan ikonisimmista ominaisuuksista on paikoitellen jopa valonnopeudella käyty dialogi. Heti alkukohtauksessa elokuvan tähti Mark Zuckerberg nähdään baarissa treffeillä Erica Albrightin (Rooney Mara) kanssa, josta myöhemmin kehkeytyy tärkeä hahmo vaikka ruutuaika jääkin hänellä vähiin. Musiikki pauhaa taustalla, ja tavallista laiskempi katsoja putoaa jo tässä vaiheessa kärryiltä keskustelun kulusta. Maininnan ansaitsee myös kohtaus klubissa, jossa Zuckerberg käy liikeneuvotteluja Napster-palvelun luojan, Sean Parkerin kanssa. Sean Parkeria esittää Justin Timberlake, joka vastoin kaikkia odotuksia tekee hänkin nappisuorituksen. Timberlaken hahmolta löytyy kaikki se särmä ja hulluus mikä elokuvan Zuckerbergiltä puuttuu, ja rainan mielenkiintoisimpia asioita onkin Zuckerbergin ja Parkerin suhteen kehittyminen. Parker on ensimmäinen henkilö, jota kohtaan Zuckerberg osoittaa minkäänlaista kunnioitusta – Parker viekin lopulta häneltä jalat alta.

Ensimmäisiä asioita mitä katsoja huomaa on se, miten komealta elokuva näyttää. Harvardin otoksien tummanruskea värimaailma on äärimmäisen kaunis ja suorastaan hehkuu kunniotusta yliopiston pitkää historiaa kohtaan. Välissä nähdään myös mm. tummanpuhuva, pitkä otos katua pitkin sekä upeita sumuisia kohtauksia järvellä. Elokuvan puolivälistä eteenpäin Kalifornian aurinko onnistuu puolestaan tunkeutumaan lähes kotisohvalle asti. Fincher tunnetaan perfektionistina joka uskaltaa vaatia uusia otoksia vaikka niitä olisi jo sata vyön alla. The Social Network on varmasti tästä hyötynyt, ja kamera-ajot ja kamerankäyttö yleisesti onkin todella visionääristä. Sitä, miten paljon se auttaa kantaaman elokuvaa ja pitämään mielenkiintoa yllä, kannattaakin ehdottomasti keskittyä tutkimaan elokuvaa katsoessaan.

Trent Reznor, joka tunnetaan rokkarina Nine Inch Nailsista, teki elokuvan soundtrackin yhdessä Atticus Rossin kanssa, voittaen lopulta työstään ansaitusti Oscarinkin. Elokuvan musiikki vaihtelee Hand Covers Bruisen mystisestä optimistisuuden ja pessimistisyyden sekoituksesta In Motionin inspiroivaan teknobiittiin. Musiikki täydentää otoksia vahvasti ja omaperäisesti. Ilman Reznoria koko elokuvan tunnelmasta jäisikin ehdottomasti puuttumaan niin iso osa, että on vaikea sanoa olisiko elokuva ilman häntä sellainen kuin millaisena se on nyt opittu tuntemaan.

Yksittäisistä kohtauksista hienoin on ehdottomasti Thames-joella käyty, Winklevossin veljesten tähdittämä, lähtökohtaisesti tappavan tylsä venekisa. Otosta täydentää Trent Reznorin versio ”In the Hall of the Mountain King” –kappaleesta, joka saa kameratyöskentelyn avulla jännityksen tuntumaan uskomattoman painostavalta. Niin paradoksaaliselta kuin se tuntuukin, jotkut ovat jopa sitä mieltä, että kohtaus on niin komea, että Fincher irrotteli sillä jopa tarpeettoman paljon. Erikoismaininta täytyy myös antaa loppukohtaukselle. Zuckerberg istuu tietokoneensa ääressä. Hän pohtii hetken ennen ystäväkutsun lähettämistä Erica Albrightille, mutta päätyy kuitenkin tekemään sen. Samalla hetkellä Beatlesien ”Baby You’re a Rich Man” alkaa kevyesti soimaan. Ruudulla kerrotaan katsojalle, miten tarina lopulta päättyi ja mitä mm. Eduardolle ja Winklevossin veljeksille kävi. Kamera zoomaa Eisenbergin väsymystä heijastaviin kasvoihin, ja ennen lopputekstejä ruutuun iskeytyy teksti ”Mark Zuckerberg is the youngest billionaire in the world”. Samalla hetkellä Beatlesit sinkoutuvat kertosäkeeseen, joka on kontekstissaan nerokkaan ironinen.

Entäpä miten todenmukainen the Social Network sitten on? Elokuvan nähtyään oikea Mark Zuckerberg kritisoi elokuvaa muutamassa haastattelussa. Vaikka hänen onnistuikin saada toimittajat nauramaan toteamalla tulleensa naisten jättämäksi lukuisia kertoja ihan oikeastikin, hänen mielestään elokuvan suurin ongelma oli se, että se esitti Zuckerbergin ihmisenä joka katkeruudestaan voimaa ammentaen teki monia asioita vain näpäyttääkseen Albrightia (ja muita ihmisiä) sekä osoittaakseen, että hän on jollain erikoisella mittapuulla onnistunut elämässä. Zuckerbergin mukaan häntä eivät naisasiat kiinnostaneet – hän halusi yksinkertaisesti palavasti luoda asioita, ja siksi hän oli Facebookin kohdalla niin intohimoinen. Hän näki luomuksensa potentiaalin ja keinoja kaihtamatta halusi nostaa sen suuruuteen. Vaikka Zuckerbergin on toki helppo väittää mitä tahansa mainettaan kohentaakseen, itse uskon häntä tässä tapauksessa, ja kauppatieteiden opiskelijana voin jopa samastua väitteeseen täysin.

Äärimmäisen tärkeää on tässä kohtaa huomata, ettei millään edellä mainitsemallani asioilla ole väliä. The Social Network on elokuva, ja juuri elokuvana se ampuu maaliin poikkeuksetta. Tositarinoita joudutaan aina muuttamaan elokuvaformaattiin sopivaksi, ja tässä kohtaa syypää ei ole edes ohjaaja David Fincher, vaan Ben Mezrichin vuoden 2009 kirja, johon elokuva perustui.

Jälkikäteen tarkasteltuna arviossani mainittiin monia erillisiä kohtauksia, mutta se on lopulta hyvin luonnollinen tapa tutkia kyseistä elokuvaa. Premissi on, kuten jo mainitsin, lähtökohtaisesti melko tylsä. Yksittäiset palaset ja kohtaukset kuitenkin loksahtavat kohdalleen niin hyvin, että tuloksena on todellisen timanttinen kokonaisuus ja vesitiivis paketti. Elokuvaa on myös jännittävä tutkia, koska se on teknisestikin niin vahva. Kuuluisatkin kriitikot heittivät elokuvan ilmestyessä ilmaan vertauksia Citizen Kaneen mm. tarinan ja kamerankäytön osalta. Näistä väitteistä voi jokainen olla mitä mieltä tahtoo, mutta The Social Networkia voi helposti pitää yhtenä viimeisten vuosikymmenten tärkeimpinä elokuvina, ja luultavasti kyseessä onkin klassikko jonka arvo tulee vuosien mittaan vain nousemaan. Jokaisen, joka hyviä elokuvia rakastaa, tulisikin se katsoa. The Social Network on ripaus vanhaa, uutta ja ikuista.

”I’m just saying I need to do something substancial in order to get the attention of the (final) clubs.
“Why?!”
“Because they’re exclusive. And fun. And they lead to a better life”.

Arvosteltu: 02.01.2012

Lisää luettavaa