Martin Scorsese ei ole Casinon jälkeen tehnyt The Departedia lukuun ottamatta juuri mitään mainitsemisen arvoista, paitsi nyt. The Wolf of Wall Street on Scorsesen ja DiCaprion paras yhteinen projekti, kolmetuntinen pikimustan huumorin siivittämä satiiri, sekä ohjaajan komea paluu juurilleen. Se on myös Scorsesen rohkein ja räävittömin elokuva koskaan. Yli 70-vuotiaan ohjaajan ikä ei todellakaan paina elokuvan ilmeessä – päinvastoin.
Jordan Belfort (DiCaprio) on nuori new yorkilainen pörssimeklari, joka haaveilee loistokkaasta urasta maineikkaalla Wall Streetillä. Ura ensimmäisessä työpaikassa alkaa lupaavasti jo vakiintuneen pörssikonkari Mark Hannan (loistava McConaughey) opastuksella, jolta Jordan saa elintärkeät vinkit alalle. Komea alku saa kuitenkin nopeasti ikävän lopun pörssiromahduksen merkeissä.
Jordan ei lannistu vaan siirtyy halpaosakkeita kauppaavaan pikkufirmaan. Hän nousee heti firman parhaimmaksi työntekijäksi ja epärehellisin keinoin tykittää halpaosakkeita suuria määriä asiakkailleen. Rahaa alkaa tulla enemmän kuin tarpeeksi, työntekijät lisääntyvät, tilat vaihtuvat suurempiin, eikä mikään tunnu riittävän. Rahasta tulee huumetta, ja sitä on saatava.
The Wolf of Wall Street on todella mielenkiintoinen elokuva. Se sisältää täysin räävitöntä menoa täynnä seksiä, huumeita, viinaa, osakkeita, apinan lailla käyttäytyviä ihmisiä, rahaa, rahaa ja vielä enemmän rahaa. En muista missä elokuvassa rahaa olisi viimeksi levitetty näin paljon ympäriinsä. Meno on toisinaan niin järjetöntä, vastenmielistä ja noloa, että Trainspotting uhkaa jäädä kakkoseksi. Herää kysymys, miksi tälläinen on edes tehty? Siihen löytyy kuitenkin kaksi hyvää vastausta. Ensinäkin kyseessä on elämänkerta, joka perustuu oikean Jordan Belfortin elämään ja hänen kirjoittamaansa kirjaan. Eli elokuvan räävittömät tapahtumat ovat loppujenlopuksi likaista realismia ja niiden näyttäminen näin ollen anteeksiannettavaa. Toiseksi kolmetuntinen elokuva jaksaa viihdyttää paljon paremmin tällä tyylillä. Mikäli kerronta olisi ollut tylsää, hidasta ja jaarittelevaa draamaa, niin uni olisi iskenyt silmään viimeistään keskivaiheilla. Scorsese on aina ollut taitava tarinankertoja ja osasi väistää tämän(kin) sudenkuopan.
Tarinankerronnan lisäksi Scorsese osaa myös ohjata näyttelijöitään. DiCaprio antaa todella kaikkensa tätä elokuvaa varten ja voi vain ihmetellä, jollei sitä Oscar palkintoa pian rupea tulemaan. Hänen suorituksensa Jordan Belfortina on jotain aivan muuta, kuin mitä on totuttu näkemään. Hahmoa sekä vihaa, että rakastaa. Sivuosista lyhyen, mutta sitäkin vahvemman roolin vetää Matthew McConaughey, jota ei olisi uskonut itsekseen. Näyttelijä on muutenkin kohonnut viime aikoina paremmin esille romanttisista komedioistaan. Samaa heittäytymistä voi kehua myös Jonah Hilliltä. Lähinnä kreisikomedioissa esiintynyt nuorukainen vetää itsensä niin likoon kuin mahdollista ja loistaa DiCaprion rinnalla täysin luontevasti. Itselleni tuntematon Margot Robbie on uskottava Jordanin vaimona ja mielenkiintoinen osa näyttelijäkaartia on mm. Piina jännärin loistava ohjaaja Rob Reiner. Hämmästyttävän hyvä suoritus Jordanin äreänä isänä.
The Wolf of Wall Street on kuin energinen vuoristorata joka pitää otteessaan. Se naurattaa ja toisinaan jopa järkyttää, mutta katsetta ei silti voi kääntää pois. Sen pitkä kesto tuntuu puolet lyhyemmältä, kuin se on, eikä kelloon tule juuri vilkaistua. Mutta se on silti aavistuksen verran liian pitkä, ei niin, että kokonaisuus kärsii, mutta puolikkaan pisteen se pudottaa. Lopussa junnataan hieman liikaa, eikä Scorsese malta lopettaa elokuvaa ajoissa. Se ei ole silti mikään perisynti, jos elokuva muuten naulitsee katsojan penkkiin kuin huumattuna.
