Irlantilaisveljekset Connor ja Murphy McManus päättävät eräänä kauniina päivänä putsata Etelä-Bostonin kaikesta pahasta, mielellään asein. “Enkelit” saavat ymmärrettävästi osakseen reippaasti julkisuutta, ja tapauksia tutkiva FBI:n agentti Paul Smeckerkin nyökyttelee salaa jo päätään murhille myöntävästi. Semmoisia ne irlantilaisäijät siis…
Niinhän se Samuel. L. Jacksonin esittämä Julius jo Pulp Fictionissa tykkäsi siteerata raamattua ennen vihulaistensa listintää. Boondock Saints – Etelä-Bostonin enkelit menee vielä pidemmälle perustaen koko lahtausharrastuksensa pyhään kolminaisuuteen. Tässä toteutuukin jo leffan isoin ristiriita: jätkät luulevat olevansa Jumalan asialla ja rikkovat samalla pokkana viidettä käskyä.
Noh, sivuutetaanpa tuo äskeinen ja lähestytään Boondock Saintsia täysin viihteelliseltä kannalta. Leffa on ulkoasultaan erittäin 90-lukua; tappokeikat ovat ensisijaisesti mahdollisimman cool. Juonen puolesta katsoja vertailee pläjäystä varmasti muun muassa Seitsemään (tappamisen motivaatio) ja Natural Born Killersiin (mediahässäkkä), mutta silti fiilis onnistuu pysymään tuoreena takertumatta mihinkään liiaksi.
Willem Dafoen roolityö kierona FBI-agenttina on hillitöntä kamaa, joka naurattaa takuuvarmasti. Muut hahmot jäävät tosin hiukan Dafoen varjoon. Hyviä hahmoja ja tulkitsijoita silti kaikki. Musiikki kyydittää äksönkohtauksia rattoisasti.
Jos joku ei olisi nähnyt yhtään 90-luvun rikosleffaa, tässäpä sille hepulle hyvä kooste. Boondock Saints ei tarjoa varsinaisesti mitään uutta, mutta on hyvä läjä väkivaltaviihdettä. Ilmestyttyään vasta -99 sielunveljiensä jälkeen tämä filkka ei kuitenkaan ansaitse kulttistatusta, vaikka asennetta onkin.
