Tapauksessa on hiukan Indiana Jonesia, hiukan Batmania ja James Bondia.

25.7.2001 00:12

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Tomb Raider
Valmistusvuosi:2001
Pituus:100 min

Reilun puolentoista tunnin mittainen musiikkivideo. Maisemat ja lavastus on loistavaa. Tapauksessa on hiukan Indiana Jonesia, hiukan Batmania ja James Bondia. Tässä kompuutteripelistä leffaksi päätyneessä seikkailussa on myös kohderyhmälle sopivasti roppakaupalla erilaisia teknisiä vempaimia ja erikoistehosteita, jotka varmaan jaksaa viehättää.

Angelina Jolie, Lara Croftina tihkuu hikisenä action-sankarittarena seksiä vaikka paljasta pintaa ei nähdä. Lara on rikkaasta perheestä, jonka vanhemmat ovat kuolleet. Tämä asustelee palvelijoineen loisteliaassa kartanossa ja omistaa hienoja kulkupelejä. Luulisi tuollaisen hölskyvän jo hiukan päässä, mutta ei. Lara on viimeisen päälle lojaali ystävilleen ja jaksaa kikkailla toimintasankarittarena.

Leffa alkaa Arskalle Tomb Raider-pelin jotain demoa joskus koettaneena tutulla tavalla. Lara juoksee pistoolit tanassa ampuen silmittömästi. Homma paljastuukin harjoitukseksi, joka on oikeastaan ihan hauska juttu. Seikkailu lähtee varsinaisesti käyntiin kun Lara löytää omasta kartanostaan salahuoneen, jossa on salaperäinen avain. Tämä kiinnostaa myös monia muita osapuolia. Hommassa on loppujen lopuksi kysymys saada aika haltuun kun aurinkokunnan planeetat ovat jonossa. Tämä tapahtuu kerran 5000 vuodessa ja se aika on käsillä nyt. Tuleva ajan herra/rouva voi tehdä vallallaan hyvää tai pahaa rippuu kuka ehtii ensin ja mitkä ovat motiivit.

Pläjäys on aika visuaalinen ja viihdyttävä. Musaa on Arskalle kumminkin liikaa. Hiukan tulee mieleen joskus näkemäni Arcade-pelistä valkokankaalle siirretty Mortal Combat, jossa taisteltiin teknomusan tahdissa ja homma oli enää joystickiä vaille. Tämä ei tunnu niin pahalta elämykseltä kuin tuo MC. Jos olet Tomb Raiderin koukussa pelirintamalla niin tässä lienee löydettävissä enemmänkin pelistä tuttuja elementtejä kuin pelkkä juokseminen ja ammuskelu. Mene ja tiedä.

Uskoisin että saamme tulevaisuudessa tottua enemmänkin tämän tyylisiin tapauksiin jossa sankari/sankaritar kerää suosionsa ensin pelirintamalla, jonka jälkeen mennään valkokankaalle. Hommahan on toiminut jo toisinpäin hyvän aikaa. Täytyy muistaa kuitenkin, että kaikki eivät pelejä pelaa ja joku pelihemmojen kovakin juttu on täysin tuntematon monille.

Tämä jos jokin toimii hyvin popcornien ja mustan limpparin kanssa.

Arvosteltu: 25.07.2001

Lisää luettavaa