Muumit. Kaikki suomalaiset lapset muistavat varmasti nämä isonenäiset, mutta ah niin ihanat ja turvalliset olennot. Japanissa muumit olivat niin suosittuja, että ne saivat oman animaatiosarjan. 90- luvun tv-sarjoihin kuuluu todellakin tämä suosittu lastensarja, josta myös hiukan vanhemmatkin tykkäävät. Ekat muumisarjat (tehty joskus 70-, 80-luvulla) olivat piraatteja, sillä muumien luoja suomenruotsalainen Tove Jansson ei antanut lupaa niiden tekoon. Paljon, paljon myöhemmin herra nimeltä Dennis Livson, jonka kätten tekoja ovat Alfred J. Kvak -sarja, pyysi Tovelta lupaa sarjan tekoon ja sai kuin saikin suostumuksen siihen. Tämän tuloksena syntyi ”Muumilaakson tarinoita”. Sitten tuli elokuva, jonka minä olen nähnyt pikkuveljeni VHS:ltä monta kertaa, eikä se ole kertaakaan tuntunut tylsältä.
”Muumipeikko ja pyrstötähti” perustuu Tove Janssonin saman nimiseen kirjaan, jonka olen myös lukenut. Elokuva perustuu paikoin aika löyhästi kirjaan, mutta ei se oikeastaan haittaa.
Tarina alkaa siitä, kun Muumipeikko (äänenä Rabbe Smedlund), Myy (mainio Elina Salo) ja Nipsu (Jyrki Kovaleff) menevät rannalle ja löytävät luolan sekä hienon helmen. Muumimamma (Ulla Tapaninen) tekee puutarhaansa ja Muumipappa (Matti Ruohola) rakentaa siltaa. Kaikki näyttää rauhalliselta ja leppoisalta. Mutta yöllä heille tulee taloon filosofi Piisamirotta (Markku Huhtamo), joka ikäväkseen menetti kotinsa Muumipapan sillan takia. Luonnollisesti hän jää asumaan muumien taloon ja hän kertoo aavistuksistaan, että jotakin kamalaa tulisi tapahtumaan. Seuraavana päivänä maa on sateen jälkeen mustan noen peitossa ja Piisamirotta kertoo sen tulleen avaruudesta. Muumipeikko ystävineen päättävät mennä tapaamaan Yksinäistenvuorten tähtitieteilijöitä ja selvittämään mitä oikein on tapahtumassa. Alkaa seikkailu, joka tuntuu välillä päättyvän huonosti. Matkalla Muumipeikko, Myy ja Nipsu tapaavat Nuuskamuikkusen (Petri Koivula), joka kertoo heille pyrstötähdestä, joka on tulossa poloista maapalloa kohti. Hän lähtee seurueen mukaan tähtitornille. Seikkailu jatkuu pienessä paineessa, jonka aiheuttaa huoli kotiin pääsystä. Tarina on oikeastaan kuin takauma Muumi-sarjalle, sillä siinä kerrotaan miten sarjan henkilöt kohtasivat toisensa ja miten tähän asti on yleensä päädytty. Hiukan oudolta se kyllä tuntuu Muumi-fanilta, joka on seurannut joka jaksoa.
Omasta mielestäni ”Muumipeikko ja pyrstötähti” on todella hyvä lasten elokuva, joka sopii kaikille ja kaiken ikäisille. Se on jännittävä ja ehkä hiukan pelottava pienille, mutta lopussa on se mukava ”happy end”. Tässä elokuvassa ei lauletakkaan alussa ”maamamamamamamamamaata” vaan ihan uusia lauluja, jotka toisin kuin esim. Disney-leffoissa ne soivat taustalla niin kuin Shrek elokuvissa. Lauluista vastaa Benny Törnroos, joka on säveltänyt myös muumien tunnarin. Ihan kelpo musiikkia, joka pitää tunnelman pehmeänä kuin tyynyn. Animaatio on hyvää ja toimivaa ja todellakin sitä tuttua ja turvallista japanilaista Muumi-animaatiota, mutta taustat eivät ole ihan samanlaisia kuin sarjassa, sellaisia unenomaisia ja kesäisiä, vaan hieman ”likaisempia” ja syksyisempiä. Ohjaus on hyvin tehty eikä elokuvassa ole oikeastaan mitään muuta moitittavaa kuin, että hahmojen äänet eivät ole aivan samoja kuin alkuperäisessä sarjassa. Esim. Niiskuneidin ja Nipsun ääninäyttelijät ovat vaihtuneet (muutamia tässä mainitakseni) , mutta onneksi vain tässä eikä sarjassa. Siitä pois puoli pinnaa.
Jos joskus satutte huomaamaan tämän elokuvan jossakin, niin katsokaa se ihmeessä. Tämä ei ole siirappimaista mössöä tai isosilmäisten elukoiden tappelemista, kuten jotkut lastenanimaatiot nykyään ovat. Tämä on sata prosenttista Muumia!
nimimerkki: Leffahullu
