Vuonna 2012 ilmestyneen Avengersin jälkeen Kostajat seikkailevat jälleen itsekseen, kunnes kokoontuvat jälleen Avengers: Age of Ultronissa. Marvelin tapaista toiminnantäyteistä menoa on kyseessä, mutta sitten on tietenkin ne Marvelin heikkoudet, kuten esimerkiksi pahis. Captain America: The Winter Soldier ei ole todellakaan heikkoa Marvelia ja pääsee jotenkin sinne Marvelin parhaimmistoon.
Kerrataanpas vielä tarkemmin mitä tässä elokuvassa oikein tapahtuu: Steve Rogers yrittää elää tavallista elämää, mutta tekee silti S.H.I.E.L.D.:ille töitä. Hän lenkkeilee, yrittää selvittää asioita nykymaailmasta ja haluaa yleissivistystä elokuvien kautta. Kun hänen pomonsa ammutaan ja S.H.I.E.L.D.:in agentit lähtevät ajamaan häntä takaa, hän joutuu turvautumaan liittolaistensa apuun ja kohtaamaan ystävän menneisyydestä, vihollisen nykyhetkessä.
Chris Evans hoitaa roolinsa Kapuna erinomaisesti ja tämä on saanut tehtyä itsestään samanlaisen täydellisen näyttelijän rooliinsa niin kuin Robert Downey Jr. Iron Manin kohdalla. Scarlett Johansson tekee jälleen loistavan suorituksen Mustana Leskenä tai Natasha Romanoffina, jonka takia on ihme ettei hän saanut omaa elokuvaa jo ensimmäisessä vaiheessa Marvel Cinematic Universessa. Ehkä hän saa sen joskus vaikkapa sarjan muodossa. Anthony Mackie on haukkamaisen supersankarin roolissa ihan hyvä, mutta ei ansaitse minkäänlaista ylistämistä. Talvisotilaan tai Bucky Barnesin roolissa oleva Sebastian Stan tekee hyvää työtä ja onnistuu olemaan yllättävänkin hyvä pahis siihen nähden minkälaisia konnat ovat yleensä Marvelin leffoissa. Ehdottomasti parhaimmistoon Marvel-elokuvien pahiksista. Ja kyllähän mies siitä suoriutuu hyvin. Nick Furyna tunnettua silmälappuista kovista esittävä Samuel L. Jackson tekee todella hyvän roolisuorituksen ja sopii rooliin upeasti.
Toiminta on hienoa ja käsikirjoitus on parempi kuin edeltäjässä. Myös pahis oli mielenkiintoisempi ja hänen tarinaansa jatketaan The Winter Soldierin jatko-osassa eli Captain America: Civil Warissa. Suosittelen Marvel-elokuvien ystäville ja toiminnasta pitäville. Yleensä ainakin nämä joukot tulevat pitämään MCU:n leffoista.