Sora pöllyää, lepikko rahisee ja äijämäinen huumori loistaa kankaalla. Ralliraita on vuoden 2009 paras komedia.

28.2.2009 17:58

Arvioitu elokuva

Markku Pölösen uusimmassa elokuvassa sora pöllyää, lepikko rahisee ja äijämäinen huumori loistaa kankaalla. Ralliraita on vuoden 2009 paras komedia.

Seppo ” Sladi ” Pesosen veljenpoika Lauri ”Luumu ” Pesonen pääsee pois vankilasta ja päätyy asumaan Miikkulaan Sepon luokse. Seppo pitää Miikkulassa omaa yksityistä autokouluaan. Tämä sarkastinen äijä on entinen rallikuski, ja joutuu kouluttamaan Laurista uutta rallikuskia, kun tallin ensimmäinen kuski hajottaa kätensä.

Kilpailevan Torppo-Racing teamin Torppo Juniori tahtoo Pekkarisen huoltamon maan tasalle. Hommaan liitetään vielä veto tulevaa viikonlopun ajoon liittyen, ja puskafarssin tarina alkaa muodostumaan vauhdikkaaksi komediaksi.

Markku Pölösen tribuutti SF-logoa kohtaan on kunnioitettavaa ja sen näkee maailman kuvasta. Tunnelma on härskin ja junttimaisen huumorin rajamailla, ja jopa varikolla työskentevät mekaanikot tuovat elokuvaan oman lisänsä, kuten kaksi kommentaattoria.

Hessu Silvennoinen pitää elokuvaa elossa, eikä sorru ylinäyttelyyn. Peter Franzen ja Tom Petäjä yrittävät päästä sivuhahmoista elokuvien päähahmoiksi, mutta menettävät otteensa. Myös Olavi Uusivirta paljastaa koomikon kykynsä. Kai Hyttinenkin oli kuin Frank Williams pyörätuolissa. Tosin Sakari Kuosmasen lyhyt cameo oli elokuvan tylsin esiintulo. Naisista parhaat palat veivät Satu Silvo ja Eeva Litmanen. Laura Birnin hahmosta tehtiin liian yksitoikkoinen ja vaisu hahmo.

Musiikillisesti elokuva oli täynnä suomalaista rokkia ja poppia, ja jopa Solhbergin kuvaamat rallikohtaukset sorateillä olivat täydellisesti kuvattuja. Menoa piisaa.

Elokuva on yllättävän paljon hauskempi ja parempi kuin mitä trailerin perustella voisi uskoa. Sopivasti rakennettu vauhtikomedia.

Arvosteltu: 28.02.2009

Lisää luettavaa