Kohua ja kehuja niittänyt Perikato on kaikenkaikkiaan melko onnistunut teos hitlerin viimeisistä päivistä. Ehkäpä kohua ja kehuja on kertynyt silti vähäsen liika sillä mikään mestariteos perikato ei kuitenkaan ole.
Aivan heti alkuunsa täytyy kehua todella upeaa näyttelijätyöskentelyä. Hitlerin roolissa nähtävä Bruno Ganz on todellinen Führer joka eläytyy täysillä vanhan Hitler rooliin. Ganzin roolityö on upeinta mitä valkokankaalla on pitkään aikaan nähty. Tätä minä kutsuisin huippunäyttelyksi. Muitakaan näyttelijöitä ei käy vähätteleminen, vaikka Ganz onkin roolissaan tyäsin omiaan ja muiden yläpuolella hoitaa loputkin näyttelijät roolejaan todella vankalla ammattitaidolla. Hahmothan perustuvat oikeisiin ihmisiin joten ainakaan ei voi mennä valittamaan että he olisivat huonosti tai sanoisinkin epärealistisesti kirjoitettuja. Käsikirjoituksessa ei oel muutenkaan tingitty realismista, jonka näkee oikeastaan koko elokuvan miljöössä.
Perikatoa on syytetty siitä että se inhimillistää hirviömäistä Hitleriä liikaakin. Itse en tähän leiriin jakaudu sillä vaikka onhan elokuva varmasti ensimmäisiä leffoja jotka kuvaavat Adolffia ylipäätänsäkkään ihmisenä on elokuvan Aatu raivokohtauksineen ja psykoottisuuksineen minusta kaukana sympaattisesta hahmosta. Tälläiseksi minä ainakin osaisin Hitlerin kuvitella ja täytyyhän nyt silti myöntää että vaikka Hitler olikin todellinen maanpäällinen saatana oli hän kuitenkin vain ihminen, vaikkakin todella paha sellainen ja juuri sellaisena Perikato hänet kuvaa.
Oliver Hirschbiegelin ohjauksesta en löydä pahaa sanottavaa. Sodan ankea tunnelma välittyy katsomoon saakka aina epätoivoisista itsemurhista rankkoihin pommituksiin. Heikoimman lenkin elokuvaan luokin erilaiset sivutarina, jotka ovat varsinkin alussa melkoisen puuduttavaa seurattavaa. Lopultahan nämä tarinat ovat kokonaisuuden kannalta melko tärkeitä ja kuvaavatkin sotaa hienosti eri näkökulmista. Kiintoisin näkökulma nyt sattuu vain olemaan se Hitlerin näkökulma. Vaikka Hitleristä revitäänkin persoonana paljolti irti ei sivujuonien saksiminen ja enemmän Hitleriin keskittyminen olisi ollut pahasta. Myös pituutta olisi saatu näin karsittua pois ja oikeastaan vasta yli puolessa välissä leffa herää loistoonsa mitä se sitten meneekin koko loppuaikansa.
Kyllähän Perikato on hieno elokuva en sitä kiistä. Se kuvaa mielenkiintoista aihetta, mutta ei niin mielenkiintoisella tavalla. Erilaiset näkökulmat sodan hulluuteen ovat sinänsä ihan OK, mutta laahauttavat tarinaa liikaakin. Mikään natzismin ylistyslaulu tai Hitlerin tekoja puolustava leffa tämä ei ole. Se vaan esittää asiat niinkuin ne ovat historiallisia faktoja pitkin.
nimimerkki: Siperia Jones
