En ole mikään Star Wars -leffasaagan superfanittaja, mutta kaikki Episodit on tullut katsottua, ja tämä viimeisin juuri äskettäin. Kokonaisuudeltaan uudessa sarjan menneisyyteen porautuvassa trilogiassa on luonnollisesti enemmän heikkouksia kuin 70- ja 80-luvun klassikoissa, mutta tarina kerrotaan kuitenkin eeppiset mitat täyttävän syntytarinan tavoin, ja tämä kolmas osa täydentää koko saagan loistavasti.
Elokuva polkaistaan käyntiin tuttuun tapaan toiminnallisesti, tällä kertaa Obi-Wanin ja Anakinin tehtävällä pelastaa kansleri Palpatine separatistien kynsistä. Jediritarien menestyksekkään tehtävän jälkeen vapauden ja rauhan ajat näyttävät jo olevan lähellä, mutta kukaan ei aavista Palpatinen olevan paha ja vallanhimoinen sithlordi, joka yrittää käännyttää yhä voimakkaammaksi ja taitavammaksi tullutta Anakinia Voiman pimeälle puolelle. Anakinilla on omat henkilökohtaiset ongelmansa ja pelkonsa, jotka kuljettavat tarinaa pikku hiljaa kaikkien tuntemaan lopputulokseen. Elokuva ei kuitenkaan vain täytä tyhjiä aukkoja Episodien II ja IV välillä, vaan siitä muodostuu todella sykähdyttävä kokemus sinänsä, eikä ainoastaan hardcore-faneille.
Ehkäpä ainut valituksen aihe tässä, kuten Episodi II:ssakin, on Hayden Christensenin olemus Anakin Skywalkerin roolissa. Hänellä kieltämättä on rooliin erittäin sopiva ulkonäkö, jonka johdosta hän voisi uskottavasti olla Luke Skywalkerin isä, mutta näyttelijätaidoillaan hän ei kuitenkaan kovin kirkkaasti loista. Positiivista muutosta onneksi Episodi II:n suorituksesta näkyy, joten tämäkään ei hirveästi häiritse. Ewan McGregor on jälleen uskottava Obi-Wan Kenobina, jonka sydän särkyy hillitysti jedi-tyyliin Anakinin vihan häntä kohtaan kasvaessa. Erityisen paljon pidän myöskin loistavasta Ian McDiarmidista, joka roolissaan keisarina ei ole tippaakaan ruostunut sitten Jedin paluun. Natalie Portman Padména saa tässä osassa vähiten aikaa, mutta siitäkin ajasta hän kuitenkin kunnialla selviää.
Elokuvan taistelukohtaukset ovat sanoinkuvaamattoman maukasta mannaa, varsinkin kaikkein tunteikkaimmat ja nostalgisimmat kamppailut Obi-Wanin ja Anakinin sekä Yodan ja Palpatinen välillä. Erityisesti Yoda voitti minut puolelleen tässä osassa, nousten suosikkihahmokseni. Vaikka hän on pienikokoinen – ominaisuus hahmoilla, mikä yleensä saa minulta eniten myötätuntoa – on hänellä siihen suhteutettuna suunnattomat voimat ja taidot sekä henkisesti että fyysisesti. Myös hänen kohtalonsa, kuten muidenkin jedien, on todella riipaiseva ja sympatiat herättävä.
Loistavat erikoistehosteetkaan eivät saa liikaa huomiota, vaan pelaavat hyvin yhteen juonen kanssa. Tunnelma on erittäin synkkä ja väistämätöntä epätoivoa ja tuhoa ennustava. Loppupuolella voi ehkä alkaa hiukkasen tuntua, että mitä nähtävää tässä enää on, mutta aina viimeisiin sekunteihin asti kannattaa katsoa leffa loppuun, sillä se siirtyy mieltälämmittävän sulavasti siihen tilanteeseen, mistä 70-luvun alkuperäisklassikossa jatketaan. Erityisen nostalgiamaininnan ansaitsee myös loistava kuvauspätkä Luken ensimmäisestä auringonlaskusta samalla musiikilla korostettuna kuin alkuperäisessä.
Sanoivat muut mitä hyvänsä, mielestäni Episodi III: Sithin kosto on samalla eeppisellä tasolla alkuperäistrilogian leffojen kanssa. Se onnistui paremmin omassa tarkoituksessaan kuin Episodit I ja II, ja juuri tällaiseen lopetukseen George Lucas selvästikin tähtäsi, sillä se saa loistossaan heikommat edeltäjänsäkin näyttämään paremmilta. Vaikka alkuperäistä trilogiaa tämä uusi tuotos kokonaisuutena ei tietenkään päihitä, se kuitenkin korostaa sitä, että trilogioiden tulisikin mielenkiinnon säilymisen vuoksi parantua loppua kohden siirryttäessä, eikä päinvastoin, mikä kuitenkin on ilmeisistä syistä tietysti erittäin harvinaista.
