Von Trottan Lupaus käy läpi 28 vuotta Berliinin historiaa, ja siinä sivussa vähän muutakin. Yleissivistävänä kertauksena homma toimii ihan hyvin (joskin suppeahkosti), mutta rakkausraina on jäänyt jotenkin puolitiehen.
1961, Itä-Berliini. Viisi nuorta – näiden joukossa rakastavaiset Konrad (Zirner) ja Sophie (Harfouch) – aikovat rämpiä viemäristöä pitkin, muurin ali Länsi-Saksaan. Homma onnistuu muuten, mutta Konrad jää Itään. Mitenkäs nyt käy rakkauden, kun välissä on painava rautaesirippu?
Äkistihän sen arvaa, kuinka juoni tulee kulkemaan kahden päähahmon saralla. Hommasta olisi voinut repiä astetta kiintoisammankin jutun irti, karsimatta kuitenkaan realistisuutta. Meininkiä ei juuri auta se, että käsis painottaa historiallista kertailua jättäen monet hahmot pelkiksi pintaraapaisuiksi.
Kerronta on välillä oudon töksähtelevää, tuntuu kuin Trotta olisi joutunut leikkelemään kohtauksia rankalla kädellä – ja kuitenkin tietyt osiot junnaavat paikoillaan tarpeettomasti. Taustalla soiva, häpeilemättömän hempeä viuluteema voisi olla hillitympikin. Kameraa käytellään tosin oikein taitavasti.
Aivan auttamaton tapaus ei toki ole kyseessä, mutta keljun sieluton kyllä. Pläjäys menettelee välähdyksenä menneisyydestä, mutta saisi olla paljon tiiviimpi paketti.
