Frankie & Johnny were sweethearts… Noin menee Sam Cooken kirjoittama biisi Frankie & Johnny. Samankaltaisesta asiasta on kyse tässä elokuvassa, joka selvästikin on lainannut nimensä tuolta loistavalta musiikkikappaleelta.
Frankie (Pfeiffer) työskentelee tarjoilijana pienessä ravintolassa. Elämä työpaikan ulkopuolella on kuitenkin aiemmista huonoista kokemuksista johtuen yksinäistä, eikä omassa mielessäkään ole toivoa paremmasta. Johnny (Pacino) on juuri vankilasta vapautunut pikkurikollinen, joka palkataan samaisen ravintolan kokiksi. Miehen katse tulevaisuuteen on huomattavasti positiivisempi kuin työkaverillaan Frankiella.
Parin välillä alkaa pienien alkuvaikeuksien jälkeen kipinöimään, mutta liekki ei erinäisistä seikoista johtuen ota roihahtaakseen. Toivosta luopuneen ja yltiöpositiivisen henkilön elämät ovat sen verran erilaisia että yhteisen sävelen löytäminen tulee teettämään töitä. Elokuva kertookin suurimmaksi osaksi tuon yhteisen sävelen etsimisestä.
Pääosanäyttelijät elokuvassa ovat ehdotonta huippuluokkaa, mutta molempien suorituksista puuttuu tällä kertaa se viimeinen pinnistys. Varsinkin Pacino vaikuttaa normaalia keskinkertaisemmalta. Sijoittaisin elokuvan kuitenkin molempien näyttelijöiden osalta sinne parempien filmien osastolle. Ohjaajakin tuo parissa kohdassa läsnäolonsa esille, mutta luulenpa että kuvaustilanteessa on edetty näyttelijöiden ehdoilla.
Romantiikannälkäisille elokuva tarjoaa hyvän ja viihdyttävän tarinan kaikkine koukeroineen. Raavaalle miesten miehille Pacinon rooli saattaa olla hieman pehmoinen, mutta on hyvä muistaa että kyseessä ei olekaan action-filmi. Ei muuta kun heila kainaloon ja lätty pyörimään, se kannattaa.
