Monista ”helppoheikki” teoksistaan tunnettu Juan Piquer Simón heitti kupin nurkkaan alkuvuodesta, jonka seurauksena oli lähes pakonomaista katsoa jokin merkittävä elokuva hänen tuotannostaan. Slugsia ei voi pitää niin merkittävänä ja päräyttävä Supersonic Mankin oli valmiiksi jo nähtynä. Tiukan harkinnan jälkeen päätyminen Pieces-leffaan oli varsin helppoa. B-luokan slasher, jossa on moottorisahamurhaaja, ei voi vain olla huono.
Huonosta puheen olleen. Kyllähän se toki voi huono olla, mutta siinä onkin se jokin. Pieces starttaa todella brutaalisti, kun pieni poika teurastaa kirveellä oman äitinsä. Verta roiskitaan seinille, mutta mihinkään kunnon efekteihin ei ole selkeästi ollut varaa. Kohtauksen jälkeen siirrytään neljäkymmentä vuotta eteenpäin, nykyaikaan. Siellä pojasta on tullut mies ja hän riehuu paikallisella kampuksella tappamassa syntisiä teinejä.
Juonesta on pakko huomauttaa sen verran, ettei Piquer Simón ole jaksanut panostaa kovinkaan monitasoiseen selittelyyn. Joten aluksi elokuva tuntuukin vain mielipuoliselta tappamiselta, ilman sen suurempaa viihdearvoa. Ensimmäinen tappo nykyhetkessä tulee kirjaimellisesti puskista, joka saa katsojansa varmasti hypähtämään penkiltä. Mutta kuten sanoin sitä ei selitellä mitenkään. Se vain tapahtuu.
Myös elokuvan poliisit ottavat harteilleen antisankarin viitan, koska katsojalle tämän mielipuolen nappaaminen saattaa olla turhankin helppoa. Poliisit taasen eivät osaa edes sitoa kengännauhojaan, ja joutuvatkin mysteerin edetessä tukeutumaan opiskelijapojan apuihin. Tämä on melko korni ratkaisu, mutta kertoo ehdottomasti siitä, että kyseessä on vallan mainio eksploitaatiotrippi vailla suurempia huolia. Piquer Simónin selkeämpi tavoite on ollut yhdistää kaksi kauhugenreä, giallot sekä perinteinen slasher. Murhaajan mustat hanskat viittaavat selkeästi giallosuuntaan, mutta elokuva ympäristö on ottanut suurimmat vaikutteensa amerikkalaisesta slasher-kulttuurista.
Juonenrakenteessa on jotain giallomaista, kun murhaaja epätoivoisesti yrittää tehdä ihmispalapeliä, jonka valmistumista kuvataan tekemällä oikeaa palapeliä alastomasta naisesta. Pidemmälle edetessään elokuvassa alkaakin siis olla tolkkua ja sattumanvaraisiin murhiinkin tulee melkein jotain tolkkua. Moottorisaha laulaa usein ja leikkaa kauniilta naisilta ruumiinosia irti. Tästä siis nerokas nimi elokuvalle. Tunnelmaltaan nämä kohtaukset ovat samaan aikaan huvittavia ja nihilistisiä. Miten tässä on onnistuttu sitä on vaikea sanoa, katsojan on vain itse se koettava.
Osan tunnelman nihilistisyydestä voi laittaa toimivan ääniraidan piikkiin. Musiikit ovat parhaimmillaan tunnelmallisia, jopa Goblin yhtyeeltä kuulostavia kipaleita. Campimmasta tunnelmasta vastaavat näyttelijät jotka naamaperuslukemilla vetävät elokuvan alusta loppuun asti. Se tuskin on ollut helppoa, kun ottaa huomioon elokuvan älyvapaan fiiliksen. Hälläväliä, sillä juuri näiden seikkojen ansiosta Pieces on yksi 80-luvun parhaita slashereitä. Loppu on vedetty hyvällä tavalla niin överiksi, että jokainen camp-huumorin ja eksploitaation suurkuluttaja voi olla ilosta sokea. Parasta viihdettä, joka yrittää paljon enemmän kuin on. Siksi se juuri niin hyvin toimiikin. Suositukseni koskevat kaikkia!
