Aasialaista rakkauselokuvaa ei olekaan vähään aikaan tullut katsottua. Onneksi asia korjaantui, kun televisiosta näytettiin ylistetty Rakkaus käy taloksi. Se kertoo hitaasti etenevän tarinan kahdesta yksinäisestä ihmisestä, jotka hiljalleen alkavat rakastua toisiinsa 60-luvulla. Niinkin hiljalleen, että katsojaakin alkaa väsyttämään.
Pikkuisen joutuu katsoja ensin arvailemaan, kuka kukin on, ennen kuin pääsee leffan pikkuiseen juoneen sisälle. Hienoa kamerankäyttöä sisältävä Rakkaus käy taloksi on koko ajan maisemaltaan synkkä tai sateinen. Synkkyys sopii vallitsevaan ilmapiiriin hienosti, mutta välillä tuntuu siltä, että itse kamerakikkailu on juonta tärkeämmässä asemassa. Yleensä tämän tyyliset pläjäykset (oiva esimerkki on Lost in Translation) toimivat hyvin pienuudessaan, mutta Rakkaus käy taloksi viivyttelee täysin turhaan ja liikaa. Länsimaista kiirehdintää ei elokuvasta löydy. Rakkaus käy taloksi ei ainakaan sorru hollywoodmaiseen rasittavaan imelyyteen, mistä voi kiittää täysin tätä itselleni ainakin tuntematonta ohjaajaa. Muutenkaan se ei ole ollenkaan huonoimmasta päästä rakkauselokuvia. Kunhan turhan hidastelun olisi poistanut ja lisännyt hieman enemmän tapahtumia, olisi leffasta syntynyt paljon nautittavampi paketti, jonka olisi katsellut kelloon vilkuilematta.
nimimerkki: Viisas
