Presidentti Snow:lla (Donald Sutherland) on ongelma. Ongelma on Katniss Everdeen (Jennifer Lawrence) ja ennen kaikkea tämän merkitys symbolina. Peeta Mellark (Josh Hutcherson) on pienempi riesa joka ratkeaa ensimmäisen poistamisella. Itse asiassa kaikki Nälkäpelien voittajat ovat kriisi joka vain odottaa tapahtumistaan, mutta onneksi 75. Nälkäpeli on erikoinen ja Plutarch Heavensbee (Philip Seymour Hoffman) keksii ratkaisun asiaan: kutsutaan voittajat uudelleen kisaamaan.
Francis Lawrence ohjastelee toisen elokuvan joka sijoittuu dekantenttiin Capitol-miljööseen ja Simon Beaufoyn ja Michael Arndtin käsikirjoitus perustuu Suzanne Collinsin romaaniin. Mukana on tyylikkään kontrapunktista kuvastoa ja hieman yritystä luoda mukaan henkilödraamaakin, mutta se jää pelkäksi yritykseksi. En tiedä kuinka paljon elokuvan kliseemyrskystä on sovitettua ja kuinka paljon alkuteoksesta bosnittua, mutta siihen joka tapauksessa hukkuu. En huomannut mitään todella (tai edes kelvollisesti) omalaatuista ratkaisua tästä leffasta ja viihdearvokin jäi varsin matalaksi. Puhumattakaan siitä että elokuva hyytyy juuri kun juoni alkaa edetä johonkin suuntaan.
Näyttelijäntyön arvioiminen on melkoisen turhauttavaa, sillä kaikista tärkeimmän roolin Jennifer Lawrence on suunnilleen yhtä karsismaattinen kuin pöydälle viikoksi unohtunut kesken jäänyt kaljapullo ja aiheuttaa samanlaisen reaktion. Se tekee sen mitä sen pitää, mutta koettelemus kestää aivan liian pitkään ja jättää pahan jälkimaun. Josh Hutcherson vähemmän miehekkäänä Peeta Mellarkina jää paperinohueksi pahviukoksi minkä läsnäolo koko leffassa on kyseenalaistettavissa. Donald Sutherland kierona presidentti Snow:n roolissa huokuu äärimmäisen tarkkanäköistä juonittelijaa, mutta tämän todellinen äly taitaa kilpailla samassa sarjassa vähemmän ovelien aidantolppien kanssa. Philip Seymour Hoffman on liero neuvonantaja yhtä lierolle presidentille. Monessakin mielessä.
Woody Harrelson juoppona Haymitchina antaa elokuvaan puhdasta, yllättävän tarkkaa sarkasmia ja muidenkin osallistujien joukosta löytyy vakuuttava lauma pähkähulluja. Nälkäpelien nuorin voittaja Finnick Odair (Sam Claflin) on avoimesti kieroutunut ja vyöhykkeen 7 Johanna Mason (Jena Malone) ei yhtään pidä ajatuksesta osallistua uusintapeliin.
Visuaalinen ilme on kohdillaan ja toteutus ei myöskään nikottele, mutta käsikirjoitus on pelkkä kliseiden tilkkutäkki jota pidetään kasassa toisenlaisilla kliseillä. Tekijät eivät ole poropeukaloita, mutta materiaali mitä he työstävät ei ole ahjohitsattua damaskia vaan pelkkää takkirautaa ja takkiraudasta ei voi tehdä itse asiassa mitään käyttökelpoista tuotetta.
