25-vuotias kitaransoiton opettaja Ville taiteilee elämässään eteenpäin normien ja sääntöjen muodostamaa polkua pitkin. Nuoren miehen flekmaattinen elämäntyyli saa kuitenkin nopean pakkotönäisyn viihteellisempään suuntaan, kun Ville tapaa viehättävän rivitanssia opettavan amerikkaiskaunottaren ja hänen väliinpitämätön rokkari-isänsä saapuu vierailulle saman päivän aikana. Päivän vaihtuessa iltaan kohtalokas baarireissu kuljettaa samaan mestaan eksyneen jenkkineidon hänen isukkinsa syleilyyn, ja näin starttaa yksi viime vuosien onnistuneimmista suomalaisista komediaelokuvista Hulluna Saraan.
Jo ennakkoon tarina kuulosti poikkeuksellisen mielenkiintoiselta ja ennen kaikkea hätkähdyttävää oli Lost-kaunotar Emilie de Ravin esiintyminen kotimaisessa elävässä kuvassa. Leffa vastasi huutoon jopa kovempaan ääneen kuin odotin. Vilpittömän hauska ja täynnä pieniä piristäviä käsikirjoituksellisia jippoja oleva romanttinen draamakomedia jätti erittäin hyvän mielen ja viihdytti puolitoistatuntisen ajan lennokkaasti. Ravin onnistui roolissaan täydellisesti, eikä tyytynyt pelkkään söpön seinäkukkasen rooliin, vaan käsikirjoitus antoi vaaleaverikölle mahdollisuuden näyttää komediennen taitojaan. Pääosaa näyttelevä Jussi Nikkilä nosti osakkeitaan selkeästi allekirjoittaneen silmissä ja oli kuin luotu epävarmuudesta ja tahdittomuudesta kärsivän Villen rooliin. Ville Virtanen varasti shown lähes aina valkokankaalle astuessaan heittäytyvällä hahmotulkinnallaan ja antoi parhaat päivänsä nähneelle rokkikukolle samaistuttavan sielunnäkymän.
Käsikirjoituksen kasaan väsänneet Katri Maninnen ja ohjaaja Samuli Valkama ovat onnistuneet tehtävässään ablodien arvoisesti. Dialogi on virkistävän monipuolista ja itseeni huumori ainakin puri, vaikka täydellisiä repeämisiä ei juuri tapahtunutkaan yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Onnistunut jokapäiväisen elämän tilannekomiikka puree suomalaiseen elokuvayleisöön ja sitä tässä tarjotaan antoisassa ja aidon tuntuisessa muodossa. Kritiikkiä täytyy kuitenkin antaa roolihahmojen ohuuden vuoksi. Varsinkin Saran hahmo jää harmittavan etäiseksi. Tässä on kuitenkin tehty draamakomediaa, vaikka mielestäni olisi ollut syytä keskittyä pelkästään huumoripuoleen ja jättää vakavuudet sikseen. Kokonaisuus lievästi lässähtää loppupuolella, jolloin tarinaa aletaan viemään päätökseensä ja ongelmia aletaan nostamaan pöydälle.
Joka tapauksessa Hulluna Saraan oli kaikinpuolin positiivinen katselukokemus ja näytti suomifilmin pystyvän ajoittain tuottamaan varsin näppäriä tuotoksia. Kohdeyleisöä ei varsinaisesti ole, kun näyttelijäkaartistakin löytyy ikähaarukkaa nuorista keski-ikäisiin. Monen ikäiset ihmiset pystyvät sukupuolesta riippumatta tykästymään käsittelyn alla olevaan elokuvaan.
