Diner on Barry Levinsonin esikoisohjaus – Paul Reiser ja Ellen Barkin debytoivat. Joulu 1959. Ystäväjoukkio viettää suurimman osan ajastaan suosikkikuppilassaan naisista keskustellen. Rooleissa nähdään tuolloin vielä melko tuntemattomia kasvoja: Mickey Rourke uhkapelivelkaisena Boogiena, Steve Guttenberg avioliiton kynnyksellä epäröivänä Eddienä, Paul Reiser Eddien helposti hiiltymään kykenevänä Modellina, Daniel Stern viinyylinsä läpikotaisin tuntevana Shrevienä, Kevin Bacon itämaan tietäjiä mukiloivana Feninä ja Tim Daly kaupunkiin juuri saapuneena Billynä jonka pitkäaikaisin naisystävä on raskaana.
Diner onnistuu nuorten miesten naiiveissa naistenkaatokeskusteluissa osumaan juuri oikeisiin nuotteihin eikä sorru loppumetreilläkään lajityypille ominaisiin traagisiin käänteisiin. Se kertoo tarinan selkeästi nimenomaan miesten näkökulmasta ja osoittaa että nämä eivät käytännössä tiedä naisista mitään. Miehistä näkökulmaa korostetaan mm. sillä, että Eddien jalkapallovisailun kouriin joutunutta vaimoehdokasta kuullaan ääniraidalla mutta ei nähdä kankaalla. Naisia elokuvassa toki esiintyy, mutta näitäkin käytetään ohjaamaan katsojan huomio näiden ruudulla näkyviin vastakappaleisiin.
Lopputulos – joka tänä päivänä tuntuu sekoitukselta American Graffitia, The Outsidersia ja Swingersiä – on yksinkertaisuudessaan herkullinen. Samalla kertaa traaginen ja koominen ajattelemaankin saava elokuva jonka jaksaa katsastaan kerran jos toisenkin.
