Steven Soderbergh on yleisesti ottaen varsin ihme jätkä. Sama mitä hän tekee, ylistystä kumpuaa kriitikoiden syvistä riveistä. Jopa sellaiset (sangen tasapaksut) leffat kuin Out of sight, Ocean’s eleven tai Erin Brockovich ovat keränneet valtavan kasan palkintoja, joita allekirjoittanut ei voi koskaan ymmärtää. Mutta eipä takerruta nelikymppiseen ohjaajaan tuon enempää, vaan käydään käsiksi hänen huikaisevimpaan teokseensa: Traffic-nimiseen loistoleffaan.
Traffic on niitä elokuvia, joiden aikana aika lakkaa pyörimästä. Tai ainakin kellonkatselun voi suosiolla jättää väliin, sillä leffan n. 150 minuuttia lentävät kuin siivillä. Jos Push up –Oscarin lanseerannutta Erin Brockovichia voi käyttää hätätapauksessa golf-lähetyksen sijaisena eli unilääkkeenä, on Traffic jotain aivan käänteistä. Soderberghin kameraryhmän upeat visualisoinnit vievät sirpaleista tarinaa kauniin vedoin eteenpäin ja kokoavat siitä lopulta ehyen peilin, jossa loistavat kaikki loistoleffan tuntomerkit.
Käsikirjoittaja Stephen Gaghan on onnistunut yhdistelemään dialogiin tylyjä kommentteja huumebisneksen suuruudesta ilman että tyyli olisi tippaakaan saarnaava. Kaunistelemattomat ihmiskohtalot kertovat nekin kuvan voimalla elokuvan teemasta eli rahan ja moraalin välisestä konfliktista.
Benicio Del Toro tekee elokuvan ykkössuorituksen olemalla clinttimäinen järkähtämätön sankari, joka ei paljoa turhia puhele. Puerto Ricosta kotoisin oleva Benicio taitaa Meksikon maaperällä kikkailun ja luo todentuntua tarinaan. Myös leffan poliisikaksikko vetää näppärän suorituksen. Homma voisi helposti luisua perinteisen hyvä kyttä – paha kyttä – akselin puolelle, mutta esimerkiksi Boogie Nightsistä ja Magnoliasta tuttu Luis Guzmán sekä Don Cheadle pitävät menon rentona. Kuvankaunis Erika Christensen tuo tarinaan haurautta huumeisiin sortuvana luokan priimuksena. Ja tie on vaikea valinnan jälkeen.
Michael Douglasille on taas vaihteeksi löydetty hieno rooli huolestuneena perheenisänä ja valtion huumetaiston ykkösvastaavana. Harmaahapsinen herra on parhaimmillaan näissä liikemiesrooleissa, joihin hänen tyylinsä sopii. Niistä actionrooleista en viitsi sanoa mitään. Douglasin nykyinen parempi puolisko eli Catherine Zeta-Jones puolestaan esittää katkeraa aviovaimoa, joka ottaa oikeuden omiin käsiinsä hätätapauksen kohdalla. Olikos peräti niin, että juuri Traffic yhdisti tämän kohuparin?
Trafficin upeille roolisuorituksille voisi omistaa vaikka kuinka monta kappaletta, mutta siihen ei aikaa eikä rahkeita ole. Soderbergh on repinyt näyttelijäkaartista kaiken irti. Palaset loksahtelevat kohdalleen peräjälkeen, ja jättävät katsojan hämmästelemään moista taituruutta. Traffic ansaitsee ehdottomasti keräämänsä neljä Ossi-patsasta ja maininnan yhtenä vuosituhannenvaihteen merkkiteoksena. Eli jos mieli tekee nerokkaiden kamerakulmien varaan kasattua rikosdraamaa, niin kipinkapin Trafficin luo. Petturuutta, lauleskelevia pikkulintuja ja isoja huumetekijöitä ei ainakaan sen parista tule uupumaan.
