Nykyaikana tehdään paljon kaikenlaisia elokuvia, joiden ideana on se, että jokin odottamaton olento, yleensä hirviö, hyökkää ihmiskunnan kimppuun. Myös monta vuosikymmentä taaksepäin, erityisesti 1950-luvulla, tehtiin paljon tieteiskauhuleffoja, joihin H. G. Wellsin klassikkoromaanin ensimmäinen filmatisointi, Maailmojen sota kuuluu. Kyseisestä kirjasta on tehty myös toinenkin filmatisointi vuonna 2005. Tämä versio osoittautui melkoiseksi yllätykseksi, mutta positiivisesti vai negatiivisesti?
Juonenhan arvaa tyhmempikin. Ray (Cruise) on vähän hajamielinen nuorimies, joka on eronnut vaimostaan jo pitkän aikaa sitten. Heillä on myös kaksi lasta, 10-vuotias Rachel (Fanning) ja teini-ikäinen Robbie (Chatwin), ja vaimolla jo uusi mies. Sitten kun pariskunta on lähdössä Bostoniin, Ray värvätään Rachelin ja Robbien lastenvahdiksi. Rayn ja Robbien välit eivät ole kovin hyvät, mutta perhehuolet unohtuvat kuitenkin varsin nopeasti, kun ulkoavaruuden öhkömönkiäiset aloittavat terrorisoinnin jättiläismäisillä tripodeilla.
Steve Spielbergin elokuvista olen aina pitänyt, eniten mahtavasta Jurassic Parkista. JP:ssä ja Maailmojen sodassa yhdistetään molemmissa piinaavaa jännitystä ja hyökkääjien arvaamattomuutta erinomaisesti. Tunnelmaa luovat myös ytimekäs musiikki, joka muistuttaa läheisesti vanhoja kauhuelokuvia, ja näyttävästi toteutetut alieneiden massiiviset hitaasti mutta varmasti kohdettaan lähestyvät tripodit.
Näyttelytyöstä vastaavat tämän hetken kuuluisuudet. Tom Cruisesta en ole oikein koskaan pitänyt, mutta tässä leffassa hän onnistuu hyvin, vaikka ei nyt ihan Oscarin arvoisesti. Elokuvassa Koston liekki lapsitähti Dakota Fanning löi minut aivan ällikällä, sillä hän vakuutti minut täysin näyttelijänlahjoillaan. Liiallisen kirkumisen takia Fanning alkaa kuitenkin ärsyttää, ja pilaa kohtausten tunnelman totaalisesti. Justin Chatwin vetää myös ihan perusvarman suorituksen ikäänsä nähden, vaikka hänen roolinsa tarinassa onkin varsin pieni. Sivuosasta on kiva bongata Tim Robbins kajahtaneena kansalaisena.
Maailmojen sodassa olisi ollut potentiaalia antaa katsojalle vähän nautinnollisempi elokuvakokemus, mutta ei nytkään ihan metsään mennä. Juonen sijaan keskitytäänkin jännityksen luomiseen, ja sellainenhan on pelkästään hyvä asia, jos siinä kerran onnistutaan. Kaikki ympärillä tapahtuvat asiat unohtuvat täysin loppupuolen kellarikohtauksessa, joka on sekä sopivan pitkä että tiivistunnelmainen. Kyseisessä kohtauksessa paljastetaan myös avaruusolioiden ulkonäkö. Turhaan pitkitetyn keston ja liian nopeasti hutaistun loppuratkaisun takia joudun valitettavasti rokottamaan pisteitä. Jos pidät trillereistä, niin Maailmojen sota on juuri sopiva elokuva sinulle. Maailmojen sota yllätti positiivisesti.
