Brittiläinen ohjaaja Neil Marshall tuli tunnetuksi ärhäkällä
ihmissusi-elokuvalla Dog Soldiers (2002) ja kolme-vuotta myöhemmin valmistunut luolakauhistelu The Descent, joka pysyy vieläkin viime vuosien kauhuelokuvien korkealla eliitillä. Marshall jatkaa tällä kertaa enemmänkin toimintalokuvan parissa elokuvalla Doomsday, joka on hauska sekoitus 28 Päivää/Viikkoa Myöhemmin, Pako New Yorkista ja Mel Gibsonin tähdittämiä Max Max elokuvia. Lopputulos on näyttävää B-luokan väkivalta-viihdetta aitoon 80-luvun tyyliin, josta mitään ajatuksia kannata lähteä hakemaan.
Skotlannin tienoolla puhkeaa raju virusepidemia, joka korjaa talteen hetkessä satoja ihmisiä. Hallitus päättää eristää suuren osan Skotlantia suurella muurilla jättäen ihmiset sen taakse oman onnensa nojaan. 27-Vuotta myöhemmin ”Reaper” nimetty virus kolkuttelee uudelleen Lontoon ovia ja pääministeri (Siddig) määrää lähetettäväksi erikoisjoukon muurin toiselle puolelle etsimään mystistä lääkäriä Kanea (McDowell), jonka huhutaan keksineen virukselle lääke. Kovapintainen majuri Sinclair (Mitra) ottaa tehtävän vastaan ja lähtee pienen ryhmän kanssa käymään alueella, joka jo kerran hylättiin. Alueella mellastaa Solinin (Conway) johtamat punkkarit, jotka riehuvat kuin mitkäkin eläimet. Tapausta seuraa sivusta lontoon ylämaailmassa elävä ministeri Canaris (O’hara), jolle viruksen loppuminen tai ihmiselämä eivät paljoa merkitse.
Neil Marshallin kolmaselokuva jatkaa miehen nousua hyvin ja jälleen on mies tehtaillut viihdyttävän paketin. Alku muistuttaa monia elokuvia joissa virus karkaa käsistä, mutta pidemmän päälle Marshall päästää käsistään huikean takaa-ajo rallin, jossa todellakin mennään eikä meinata. Alkupuolella näkyvät maailmanlopun kuvat ovat upeita apocalyptisia, kun ihmisiä evakuidaan massoina kohti etelää ja loput säälittä lahdataan tai jätetään kuolemaan. Tämän jälkeen tarina lähtee lataamaan hieman akkuja ja lopulta kun Sinclairin ryhmä pääsee takaisin Skotlantiin alkaa mukavat mättöjuhlat, joissa mitään ei säästellä. Doomsdayn väkivalta on todellakin säästelemätöntä meininkiä ja muutamassa kohdassa, jopa vastenmielisen brutaalia, joista kertoo suora cannibalismi, jota näytetään kaunistelematta eräissä grilli-juhlissa.
Tarinasta itsestään löytyy muutama Britannian mentävä aukko, mutta kun antaa vain rankan B-luokan tarinan viedä mennessään niin nekin unohtaa pidemmän päälle. Toki Marshall alussa yrittää antaa yhteiskunnalista vastausta, että miten tälläinen virusepidemia hoidettaisiin-ensin tehtäisiin ja sitten vasta mietittäisiin, mitä tulikaan tehtyä. Vaikka elokuvassa eletäänkin suurinosin vuotta 2035, niin maisemat ja tapahtumat ovat kuin suoraan 70-80 luvuilta.
Yleensä mitään sanomaton Rhona Mitra on yllättävänkin toimiva ja päättäväinen naissoturi Eden Sinclair. Malcolm McDowell on takuuvarma itsensä omaperäisenä lääkäri Kanena. Pienemmissä rooleissa nähtävät Bob Hoskins ja Alexander Siddig tekevät myös perustyötä, vaikka saavatkin vain vähän ruutuaikaa. Craig Conway puolestaan riehuu punkkarin roolinsa pahasti yliampuvaksi, mutta itseään täynnä olevan ministeri Canariksen roolissa oleva David O’Hara suorastaan nauttii olemuksestaan.
Kokonaisuutena Doomsday on väkivaltainen ja mitään säästelemätön tulevaisuuden kuvaus virusepidemiasta ja taistelusta paremmasta tulevaisuudesta. Neil Marshallilta komea paketti toimivaa aivot-narikkaan viihdettä (jota yhtään enempää Doomsdayltä kannata odottaakaan) ja edelleen jään mielenkiinnolla odottamaan Marshallin jatkoa ohjaimissa.