Hidalgo – tyypillinen esimerkki elokuvasta jossa mahdottomalta vaikuttava unelma lähestyy pikku hiljaa ja lopulta jollain konstilla saavutetaan kaikkia odotuksia vastoin. Tälläkin kertaa se tapahtuu epäuskottavan täpärästi. Oletteko esimerkiksi huomanneet, että kaikissa urheilurainoissa ratkaisevan pelin voittomaali syntyy aina viimeisellä sekunnilla?
Tositapahtumiin perustuvan elokuvan päähenkilö on Frank Hopkins, (Viggo Mortensen) joka on tunnettu pitkänmatkan ratsastaja. Hänen hevostaan kutsutaan maailman kestävimmäksi. Arabialainen sheikki joka omistaa pyhiä hyvin kasvatettuja hevosia, on toista mieltä. Hän haastaa Frankin hevosineen kuuluisaan ratsastuskilpailuun, jossa ratsastetaan Rub al-Khalin aavikon yli. Siellä hän aikoo päihittää mustangilla ratsastavan amerikkalaisen kuululla hevosellaan. Kilpailu on vaarallinen ja siellä menehtyy vuosittain suuri määrä osanottajia helteeseen ja nälkään.
Elokuvan juoni on säälittävän tavanomainen, eikä siitä löydy yhtäkään hyvää erikoistehostetta saatikka sellaista vau-kohtausta, joka jäisi mieleen. Viggo Mortensen on koko elokuvan ajan tylsistyneen oloinen, ihan kuin häntä ei olisi kiinnostanut näytteleminen ollenkaan. Omar Sharif näyttelee sheikkiä suhteellisen hyvin, kun taas muut ampuvat oman roolinsa yli niin että heilahtaa. Lisäksi täytyy mainita, että elokuva on liian pitkä sisältöönsä suhteutettuna. Saman asian olisi voinut kuvata huomattavasti lyhyemmässä ajassa. Varsinaista sisältöähän elokuvalla ei ollut…
Tositarinaleffat jotka tulevan tuntemattomammista aiheista, kuten Frank T. Hopkinsin elämästä, jäävät monesti aika laihoiksi. Kuka on kuullut aiemmin cowboysta nimeltä Frank T. Hopkins? Väitän ettei kovin moni. Taasen esimerkiksi Titanicista, jonka kaikki tuntevat, on helppoa tehdä hyvä elokuva, jopa mestariteos. Tämänhän James Cameron meille kaikille osoitti vuonna 1997. Onhan se koskettavaa, että jollain on ollut tällainen villi ja vapaa elämä, mutta onko siinä hyvää ainesta elokuvaan? Ei välttämättä. Ainakin elokuvan juonta voisi vähän lihottaa ja tehdä uusia kohtauksia joissa olisi oikeasti jotain mielenkiintoista.
Joka tapauksessa, vaikka elokuva kokonaisuudessaan oli aikamoista mössöä, sitä oli ihan mukavaa katsoa. Juoni ei jäänyt kertaakaan junnaamaan paikoilleen vaan se eteni koko ajan, vaikkakin kyllä aika hitaasti. Jos on reilu kaksi tuntia luppoaikaa eikä muuta tekemistä tai katsomista, on ihan sopivaa perusmättöä. Sopii myös rauhallisempaan illanviettoon, esimerkiksi jos on nuorempia katsojia, (ikäraja 11) sillä ei ole mikään vauhdikas leffa. Enimmäkseen rauhallista etenemistä kavioiden kopsunan tahtiin.
Jos länkkärit kiinnostavat, en suosittele tätä ihan ensimmäiseksi. Katsokaa ensin vaikkapa Hyvät, pahat ja rumat.
