On se muuten hirvittävän hauskaa, kun vauva hakkaa aikuisia kungfu-tyyliin. Tai kun vauva tanssii discoa ja jytää. Tai kun vauva läjäyttää one-linereita, joiden mauttomuus saisi Kuudennen päivän käsikirjoittajatkin itkemään. Tai kun vauva… hei, vauvathan on hauskoja! Joskus oikeasti ihan hirvittää, miten paljon rahaa hyysätään tuskaisen huonoihin leffoihin. Masentavan mallikas esimerkki on Vaippahousut vauhdissa.
Idea: pikkulapset ovat oikeasti äärimmäisen älykkäitä, mutta puhumaan oppiessa universumin salat unohtuvat. Kathleen Turner esittää noitamaista akkaa, joka Tohtori Heapin (Christopher Lloyd) avulla yrittää päästä selville muksujen mietteistä. 2-vuotias Sly pakenee labrasta ja alkaa tehdä tuttavuutta perheeseen, jonka isä (Peter MacNicol) tajuaa sattumoisin hivenen vauvakieltä.
Ei herramunjee, mikä leffa. Bob Clark-ressukka kai piti hauskana tätä mukanokkelaa, raivostuttavaa käsistä ja loi siitä ankeimman komedian hetkeen. Lukuisat letkautukset ja näsäviisaat kommentit kalskahtavat korvaan ilkeästi tasaisin väliajoin… hyi! Homman käsittäisi edes jotenkin, jos leffa olisi suunnattu pikkulapsille – miksi siis ahtaa sekaan “aikuismaisempia” joukkeja, jotka eivät kuitenkaan toimi? Lisäksi nuori kohderyhmä harvemmin jaksaa seurata mitään näin sekavaa.
Ja ikään kuin se ei riittäisi, toteutus on onnistuttu munaamaan lahjakkaasti. Pläjäyksessä on muutama erikoisefekti, mutta ne ovat kaikessa keinotekoisuudessaan lähinnä pelottavia. Lloyd, Turner, Cattrall ja MacNicol tekevät melkoisen varmasti uransa pahinta shittiä; osa lapsistakin tuntuu välillä tekevän luontevampaa työtä.
“Kuin ‘Ipanat’ livenä”, hehkutetaan kansitekstissä, mutta melko kaukana tämä kyseisen telkkusarjan meiningistä on – huonossa mielessä. Vaippahousut vauhdissa lienee genrensä suurimpia sontaläjiä. Leffaan ei kannata koskea kepilläkään, ellei joku satu maksamaan siitä palkkaa. Sija IMDB:n bottom-100:ssa on ansaitusti saatu. Hyhhyh, pois tämmöiset pökäleet.
