Vahvistettu: Meryl Streep muuntautuu kuuluksi folk-tähdeksi

3.2.2026 01:08
Michael Yada / ©A.M.P.A.S. (2022)

Viime vuosien trendi ei näytä olevan vieläkään ohitse. Mm. Rocketmanin, Elviksen ja Song Sung Bluen jäljissä laulaja ja lauluntekijä Joni Mitchellistä on tulossa elokuva. 82-vuotias kanadalaislähtöinen artisti saa näillä näkymin ainakin kaksi kuuluisaa näyttelijää esittäjikseen.

Vastikään järjestettyjen Grammy-palkintojuhlien yhteydessä vahvistettiin, että moninkertainen Oscar-voittaja Meryl Streep astuu vanhemman Joni Mitchellin rooliin. Mm. Only Murders in the Building -sarjassa jo usealla kaudella nähdyn Streepin filmografiaan mahtuu laaja kirjo erilaisia hahmoja, mutta tähti on tehnyt varsinaisia laulurooleja elokuvissa vasta 2000-luvulla, vuoden 2008 Mamma Mia! -hittimusikaalista alkaen.

Nuorta Mitchelliä tässä vielä vailla virallista nimeä olevassa rainassa näyttelee Anya Taylor-Joy. Hänen lauluääntään on kuultu aiemmin esim. elokuvassa Last Night in Soho. Jo muutaman vuoden suunnitteilla ollutta Mitchell-elokuvaa kirjoittaa ja luotsaa Cameron Crowe (Melkein julkkis, Jerry Maguire), joka tuntee folk-tähden jo vuosikymmenten takaa. Crowe on luonnehtinut elokuvaa hyvin henkilökohtaiseksi:

–  Olemme tavanneet [tähän liittyen Mitchellin kanssa] säännöllisesti neljän vuoden aikana ja olen voinut kysyä häneltä mistä tahansa, ja hän puhuu sydämestään ihan kaikenlaisista asioista. […] Tämä elokuva on hänen näkökulmastaan, elämästään.

 

Lähteet: Comingsoon.met, Rolling Stone

Toim. R. Isoviita

Lisää luettavaa