Timothy 2Grizzly Man” Treadwell on mies, joka hakee lohtua onnettomaan elämäänsä luonnosta. Alkoholismi, epäonnistumiset näyttelijän työssään ja naisongelmat ajavat miehen vähintäänkin sekopäiseen tilaan, josta Timothy -vastoin kaikkia odotuksia- nousee ylös uudelleen syntyneenä. Ulkoinen olemus muistuttaa nirvanassa kylpenyttä, valtavalla uskolla omaan asiaansa paneutunutta ihmistä, jolle Alaskassa elävät harmaakarhut muuttuvat pakkomielteen kohteeksi.
Tiedämme Grizzly Manin tarinan puitteet: karhuaktivisti Timothy Treadwell eli harmaakarhujen parissa useita kesiä kunnes, luultavasti ravinnon puutteen vuoksi villikarhu hyökkäsi hänen ja hänen tyttöystävänsä telttaan, tappaen ja syöden rakastavaiset. Dokumenttiin Herzog on kerännyt kommentteja muun muassa Treadwellin ystäviltä, entisiltä rakkailta, vanhemmilta ja patologilta.
Sattuneesta syystä dokumentissa Treadwell esiintyy kuvaamiensa videonauhojen kautta. Koska raakaa materiaalia on tunneittain, näemme kaiken sensuroimattomana: Treadwellin raivon ihmisiä kohtaan jotka pitävät hänen toimiansa luontoa vahingoittavana, hänen kerskuilunsa naistenmiehenä, hänen turhautumisensa kautta avautuvat oikeat kasvonsa luonnon näyttäessä tuhovoimansa.
Meille esittäytyy lapsen mentaliteetin omaava, karhuja yli kaiken rakastava mysteeri ihmisen muodossa. Tämä villieläimille puhuva lasten animaatiosta karannut Tohtori Dolittlen replika ei tunnu ymmärtävän päivittäin uhmaamaansa vaaraa. Hänelle karhut ovat vain leppoisia halinalleja, joista saa ystäviä olemalla tarpeeksi henkisesti vahva.
Kuvanauhalla Treadwell pääsee läheiseen kosketukseen karhujen kanssa useasti. Tilanteet tuntuvat kutkuttavan hektisiltä ja koko ajan säilyy jännitys siitä, milloin karhu repii miehen palasiksi. Materiaalia katsoessa on uskomatonta ajatella, että nämä massiiviset villipedot sietävät ihmisen kosketusta ja läheistä kontakia ilman hyökkäysrefleksiä. Puhumattakaan alati heidän läheisyydessä hiippailevasta maanisesti hihittelevästä sekopäästä, joka loikkii pitkin metsää tunnustelemassa lämpimiä karhun ulostekekoja samalla toistaen “hellä sotilas” -mantraansa.
Ystävyysteema jatkuu läpi nauhojen. Mies itkee kun nälkäiset karhut syövät omat poikasensa tai kun ystäväksi leimautuneesta ketunpoikasesta löytyy vain raato. Hyväntahtoinen ulkokuori alkaa rapistumaan kun luonto ei tunnu noudattavan miehen mielikuvaa täydellisestä harmoniasta. Kuten ihminen yleensä, myös Timothy on mystifoinut elämän tarkoituksen, joka on yksinkertaisesti selvitä hengissä luonnon koettelemuksista. Hänen ihmisaivonsa ovat ylianalysoineet luonnon ja elämän merkityksen verrattuna villieläimiin, joille se on keinoja kaihtamatonta selviytymistä. Luonto on vailla lakeja, vailla etiikkaa, vailla moraalia ja juuri sen vuoksi luonnonmukainen puhtaus ja harmonia on jotain mitä ei voida emuloida -ei varsinkaan jos emuloijan aivokapasiteetti riittää muuhun kuin selviytymiseen. Treadwell ei välttämättä halunnut muuttua karhuksi, vaan ymmärtää karhuja, mutta hänen kuvansa faunasta oli verhottu paikoitellen epätietoisesti mystisyyteen, taikauskoon siitä, että karhujen luonteenpiirtet muistuttaisivat edes hetkellisesti ihmisten vastaavia.
Treadwell näki luonnossa joko sen harmonian ja viattomuuden, tai hän yritti vain yksinkertaisesti päästä kuvaamallansa materiaalilla kuuluisuuteen, tehdä pseudodokumentaarista Jackassia, tavoitteenaan lööppikuninkuus. Välillä näemme pätkiä, joissa Treadwell vannoo näyttävänsä oman pienen raastavan paratiisinsa ulkopuolella asuville epäilijöille närhen munat. Tarkkaan valitut kuvakulmat kertovat siitä, että Treadwellin motiivina oli ainakin jossain määrin tehdä dokumenttia pelkän pyyteettömän luonnonmukaisen asumisen ja henkisen eheyden sijaan.
Oli miten oli, palkittu ja menestynyt Grizzly Man on ainakin tällä kantilla tuonut Treadwellille kuolemanjälkeistä mainetta. Huomiota herättävä ongelma on kuitenkin dokumentin sanoma. Suurin osa sen katsojista ei tunne minkäänlaista sääliä tai myötätuntoa Treadwellin persoona kohtaan, vaan tämän ihmisraunion tragediaa pidetään jonain koomisena vitsinä ja dokumenttia täysin fiktiivisenä sen mielettömyyden vuoksi. Asiaa ei auta myöskään se, että ohjaaja Werner Herzogin käsitys dokumentaarista ei täysin vastaa tekstikirjaesimerkkiä, vaan hänelle tärkeintä on “oikea totuus”, johon pääseminen voi edellyttää myös “totuuden” muokaamista.
nimimerkki: jk
