Breck Eisnerin ohjaama ja keskinimekkään tähtikaartin ryhdittämä The Crazies on pirteä re-make George A. Romeron samannimisestä elokuvasta vuosimallia 1973. Kun kerran on Romeron zombiekelatkin lämmitetty, lämmitettäköön tämäkin.
Tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltain keskilänteen, pieneen ja mukavaan mallikaupunkiin nimeltä Ogden Marsh. Kaupungin sheriffi David Dutten (Timothy Olyphant) ja hänen raskaana oleva lääkärivaimonsa Judy (Radha Mitchell) joutuvat yllättäen keskelle kaoottista eloonjäämiiskamppailua tukenaan ja riippanaan apulaissheriffi Russell (Joe Anderson) sekä Judyn työtoveri Becca (Danielle Panabaker).
Eräänä päivänä kesken koulun baseball-ottelun kentälle löntystää yksi kaupunkilaisista haulikko kainalossa. Sheriffi David yrittää rauhoitella otaksutusti juopunutta heinäkenkää juttelemalla, mutta lopputulos ei mene ihan ohjekirjan malliesimerkkien mukaan. Kyläläiset alkavat seota yksi toisensa jälkeen ja taudinkuvaan kuuluu vihamielisyys sekä raaka väkivalta. Jokin on alkanut kylvää kaupunkilaisten keskuuteen tappavaa raivohulluutta ja sheriffi yrittää estää epidemian leviämisen, mutta joutuu nopeasti kääntämään eloonjäämisvaihteelle. Ogden Marshista on tullut mielipuolisten paksupäiden taistelutanner ja hallituksen joukot pärähtävätkin seuraavaksi paikalle evakuoimaan, eristämään ja eliminoimaan niin sairastuneet kuin terveetkin Ogden Marshilaiset.
Romeron alkuperäinen raina kuljetti päällekkäin kahta juonta, joista toinen seurasi päättäjien näkökulmaa ja toinen tapahtumisen keskipisteessä päristelevien kaupunkilaisten – Eisner sen sijaan tyytyy kuljettamaan vain toisen juonista pudottaen isokenkien perspektiivin kokonaan pois ja elokuvasta muodostuukin siten puhdas eloonjäämiskamppailu. Sellaisena se toimiikin hyvin.
Veristä mättöä piisaa ja pakenijat saavat vastaansa niin sairastuneita kuin hallituksen eliminointijoukkoja, mutta tartunnan saamista infektoituneen puremasta ei tässä tarvitse perinteiseen zombiehenkeen pelätä – ongelmaa on kylliksi jo siinä, että kuka tahansa saattaa jo olla infektoitunut ja sotilaat eliminoivat kaikki kuitenkin.
Puhtaiden gore-efektien sekaan on ympätty useampikin oivaltava ja hyvin onnistunut zombietaistelukikkailu, jotka palkitsevat perusmättöön valmistautunutta katsojaa.
Mielenkiintoista on todeta se ero alkuperäisen 70-lukulaisen Vietnamin sodan jälkimainingeissa kasvaneen version kanssa, että tuossa Romeron originaalissa byrokratian koneistoa ikään kuin paljastettiin inhorealistisesti, kun taas Eisner ajan hengen mukaan esittää hallituksen puhdistoimenpiteet alleviivaamatta ja selittämättä – keskeistä on vain syyttömän ja tietämättömän yksilön yritys selvitä hengissä.
Pelastavan apulaissheriffin sivuosassa Joe Anderson (Across the Universe, The Ruins) luo reilun ja rempseän henkilöhahmon, jonka onnistuu jopa pikkuisen elää elokuvan myötä, mitä harvemmin tämäntyyppisissä karkuunjuoksumätöissä pääsee mistään roolista kehaisemaan. Timothy Olyphant on onnistunut olemaan mukana useammassakin pätevässä elokuvassa ja sarjassa (A Perfect Getaway, Hitman, Deadwood) eikä tämäkään mikroateria hänen ansioluetteloaan suuresti heikennä. Olyphant ja Radha Mitchell tekevät ammattilaisina sen, mitä heiltä vähintään odotetaankin, eli kantavat erityisesti missään loistamatta roolinsa vakaasti loppuun saakka.
Pysteillä ei tämän elokuvan mitään osa-aluetta voi palkita, mutta viihdyttävä uudelleenlämmittely se ehdottomasti on.