Ennen tätä iltaa en ollut kuullutkaan elokuvasta nimeltään Mean Creek. Elokuva osui silmääni sen lohduttoman promokuvan ansiosta, jossa nuoren ihmisen kalpea käsi lojuu velttona ja mutaisena kolean järven rannalla. Hyytävän sävyinen kuva antaa ensimmäisenä vaikutelman rankemmastakin kauhuelokuvasta, vaikka tämä elokuva ei sellainen olekaan.
Sam ja Rocky ovat pikkukaupungissa elävät veljekset. Sam käy peruskoulua, ja hänellä on herttainen tyttöystävä Millie. Muutamia vuosia vanhemmalla Rockyllä on lämmin suhde pikkuveljeensä, ja hän suojelee tätä aina poikkeuksetta. Sitten on Rockyn kaverit; periksiantamaton sekopää Marty, sekä vähän tyynempi ja järkevämpi Clyde, joka asuu sateenkaariperheessä ja saa kuulla tästä nälvintää välissä itse kultakin. Niin ja sitten on George. Äkkipikainen kovanaama ja koulukiusaaja. Juuri niin ärsyttävä että itselläkin tekisi mieli viskata penikka järveen.
Tunnistan kyllä Georgen tapaisen ihmistyypin ihan oikeastakin elämästä. Keskittymisvaikeuksista kärsivä ja hieman häiriintynyt nuori poika näyttää paikkansa maailmassa käyttäen nyrkkiä ja jokaista ilkeää sanaa joka adrenaliinivyöryssä mieleen juolahtaa. Kun sellaisen ihmisen lähelle tavalla tai toisella pääsee, se vain huvittaa ja ärsyttää ihmisiä huonoilla vitseillä ja muulla rasittavalla sähläämisellä. Ei siis ihme, että tälläinen henkilö on juuri tyypillinen kiusaaja – ja kiusattu!
Vaikka aiemmin kirjoitin, että mieluiten heittäisin tämän penikan järveen, käy silti poikaa tavallaan sääliksi. George ei selvästi ihan täysin terveen kirjoilla ole, ja tuleehan hän sentään Samin ”syntymäpäiville”, vaikka oli vasta vetänyt tätä mojovasti turpaan koulussa. Luuli kai viimein saavansa oikeita ystäviä, jotka haluaisivat viettää aikaa tämän kanssa.
Näin rehellisesti sanottuna en odottanut tältä mitään huippuluokan elokuvaelämystä. Lähdin katsomaan leffaa vähän sillä asenteella, että vilkaisen miltä vaikuttaa ja suljen ruudun jos ei miellytä. Ruutua ei tarvinnut sulkea, vaan Mean Creek tempaisi mukaansa yllättävän nopeasti ja paloin halusta tietää, miten tässä tulee käymään. Leffa piti kyllä kiinnostustani yllä vähän yli puoleenväliin saakka, kunnes kaikki oleellinen oli jo tapahtunut. Huippukohta oli saavutettu ja jäljellä pitkäveteinen puolituntinen, jonka aikana tarina eteni liiankin hitaasti.
Olen erittäin iloinen että päädyin katsomaan tämän elokuvan, mutta en usko että minulle tulee mitään suurta hinkua katsoa sitä uudestaan.
