Wes Anderson tekee hyvin omaperäisiä elokuvia. Käytännössä kaikissa herran tuotoksissa on kuitenkin sama ongelma. Aina tulee fiilis siitä, että ne voisivat olla paljon parempia ja hauskempia. Ne erottuvat kyllä massasta, mutta jotain jää aina uupumaan.
Suhtauduin The Darjeeling Limitediin hyvin varauksella, sillä Steve Zissoun Vedenalaisen maailman jälkeen olin hyvin vihainen Andersonin sedälle. Siinä oli kaikki lähtökohdat olla todella hilpeä, hauska ja koskettava, mutta suurimmaksi osaksi se oli junnaava. Hauskinta antia oli puvustus, lavastus ja musiikki, mutta se ei ihan riitä, jos sisältö puuttuu.
The Darjeeling Limited alkaa lupaavasti. Bill Murrayn esittämä liikemies istuu taksissa ja näyttää hermostuneelta. Asemalla hän juoksee hullua vauhtia junaa kiinni, mutta ei kuitenkaan saavuta sitä. Samalla kun häneltä loppuvat voimat Adrien Brodyn esittämä Peter L. Whitman kipaisee hänen ohitseen.
The Darjeeling Limited kuten Andersonin muutkin elokuvat on hienon näköinen. Etenkin hidastetut junaan juoksemiskohtaukset on tehty merkille pantavan tyylikkäästi. Lopulta alkaa vain tuntua, että ne ovat myös leffan parasta antia, Marc Jacobsin Louis Vuittonille suunnittelemien eläinkuosisten matkalaukkujen lisäksi.
Kummallisinta oli se, että vaikka elokuvan veljeskolmikossa on mukana Adrian Brody, niin Owen Wilson tuntuu tekevän parhaan suorituksen. Hän herättää katsojassa edes jotain tunteita, olkoonkin niin että tunne on ärsytys. Adrien Brody ja Jason Schwartzmann taas eivät herätä yhtään mitään. He vain haahuilevat. Yhtä haahuilua tuntuu koko elokuvakin olevan. En tiedä minkälaiseksi anti-näyttelemiseksi miesten työtä pitäisi kutsua, mutta allekirjoittaneeseen se ei ainakaan tehonnut. Elokuvan hauskin hahmo tuntui olevan Bill Murray, joka tosiaan vain juoksee elokuvan alussa. Hän on saavuttanut sellaisen karisman, ettei hänen edes tarvitse tehdä mitään. Ehkä siksi olikin huono idea Andersonilta laittaa Murray elokuvan alkuun, jotenkin häntä vertaa näihin kolmeen muuhun, ja huomaa ettei heistä ole tässä mihinkään. En väitä etteivätkö Brody, Wilson ja Schwartzmann osaisi näytellä, nämä roolit on vain tehty sellaisiksi, ettei heistä irtoa mitään. Välillä kyllä tuntui siltä, että aiemmin mainituilla matkalaukuillakin oli enemmän karismaa.
The Darjeeling Limitedin voi summata nimeenkin viitaten näin: se on kuin menisi kahvilaan ja olettaisi saavansa haudutettua teetä ja eteen tuotaisiinkin Earl Grayta pussissa. Sen kyllä juo paremman puutteessa, mutta siitä jää paha maku suuhun.
