Kaupan hyllyllä Chan-Wook Parkin kostotrilogian itsenäinen päätös, Lady Vengeance, poseeraa harhaanjohtavasti Kill Bill -sävyyn puetussa kannessa. Markkinointitapa on epäreilu molempia leffoja ajatellen; naisellisen rankat hetkensäkin Parkin kostopohdiskelusta toki löytyy, mutta ne eivät sellaisenaan perustele länsimaisen markkinoinnin suoraviivaista tarantinoasennetta. Lady Vengeance kun tallaa vähän rauhallisemmin.
Tarinan keskipisteenä on enkelikasvoinen kaunotar Geum-ja (mainio Yeong-ae Lee), joka on tunnustanut pikkulapsen murhan ja kärsinyt siitä 13 vuoden vankilatuomion. Tapauksessa on kuitenkin epäilyttävät piirteensä, ja Geum-jalla oma, pitkään kytenyt henkilökohtaisempi suunnitelmansa, joka pantaisiin nyt toteen. Näistä lähtökohdista on toki helppo piirtää yhtymäkohdat niin Kill Billiin kuin Lady Snowbloodiinkin, mutta nti Vengeance kasvaa täysin erilleen näistä niin tyylillisesti kuin juoneltaankin. Käsikirjoitus johdattelee katsojaa hienosti palapelimäisellä kerronnallaan ja patoaa erinäisiä ihmiskohtaloita huipentuen ahdistavaan puoleenväliinsä, jonka jälkeen asiat alkavat purkautua yllättävällä tavalla. Kosto tyydyttää sulokkaasti ja leffa haastaa siten taitavasti katsojan punnitsemaan omia moraaliarvojaan uusiksi.
Suhteessa Oldboyhin toimintaa on leffassa huomattavan vähän ja kaikkein ahdistavin väkivalta jätetään tyylitajuisesti tällä kertaa mielikuvituksen varaan. Ehkä juuri graafisuuden puutteen vuoksi Lady Vengeancella on reilusti Oldboyta enemmän potentiaalia viedä katsojan yöunet. Park on kuitenkin tarttunut asetelmaansa lempeän ironisellakin otteella, joten vaikeitakin aiheita lähestytään jopa kaurismäkeläisen huumorin kautta. Huumori on kuitenkin Lady Vengeancessa sopivasti tasapainossa eikä ylilyöntejä näy.
Nautinnollisimmaksi leffan tekevät kuitenkin Parkin kiistattoman mestarilliset ohjaajankyvyt – hänen vahvasta kädenjäljestään paistaa läpi kyltymätön rakkaus elävää kuvaa kohtaan. Jokikinen kuva on tarkoin sommiteltu sellaisella huolella ja tarkkuudella, että Parkin voinee jopa väittää yltävän nykyohjaajista lähimmäs Leonea ja Kubrickia kameran käytön suhteen. Viiltävän kauniit kuvat soljuvat saumattomasti eteenpäin kihelmöivän scoren parissa – vaikka täytyykin kieltämättä myöntää, ettei leffa yllä musiikillisesti aivan Oldboyn tasolle.
Lady Vengeance ei ehkä ole voittanut kaikkia faneja puolelleen sitä verrattaessa liiankin ahnaasti edeltäjäänsä. Ajan kuluessa sen luulisi kuitenkin erottuvan omaksi kokonaisuudekseen, jolla Park on rohkeasti ottanut askeleen uuteen suuntaan. Pyrin välttämään sellaisten hassujen sanojen kuin mestariteos ja auteur puhkikuluttamista, mutta ne saatetaan hyvinkin kuulla Lady Vengeanceen viitattaessa vielä vuosikymmenien päästä.
