Tummien perhosten koti on koskettava draama, joka valloitti allekirjoittaneen heti. Elokuva antaa todellakin ajattelemisen aihetta siitä, mitä elämä voisi myös olla.
Juhani Johanssonille on jäänyt nuoruudestaan valtava trauma, hänellä on ollut vaikea lapsuus. Juhanin vanhemmat hylkäävät hänet. Juhani lähetetään saarelle, häiriintyneiden poikien kotiin, jonka omistaja on mies nimeltä Olavi Harjula. Hän osaa panna pojat kuriin ja käyttää kasvatusmetodeja, joita nykypäivänä ei uskallettaisi ääneen lausua. Juhanilla on aluksi vaikea sopeutua, mutta myöhemmin hän alkaa olla muiden poikien kanssa yhtä, kiintyä omistajan tyttäreen ja saaren pelastamisesta tulee hänelle elämäntehtävä.
Itse en ole aiemmin paljolti suomalaisia elokuvia katsellut, draamojakin vain jonkin verran. Kun astelin teatteriin eivät odotukset olleet kovin korkealla, mutta olin varautunut myöskin siihen, että elokuva voisi yllättää. Elokuvan jälkeen tunteeni olivat kaksijakoiset, olin syvällä mielessäni iloinen: ” Kerrankin ovat suomalaiset saaneet kasaan hyvän elokuvan.” Päällimmäisenä olivat kuitenkin elokuvan antamat ajatukset pimeydestä ja siitä, että elämä voisi olla täysin erinlaista. Elokuvassa kuvattiin realistisesti traumaattisen lapsuuden kärsineitä poikia, jotka elivät keskenään ja parantuivat, mutta joskus vanhat arvetkin aukenivat.
Näyttelijöistä sen verran, että ainakin pääosan esittäjä Niilo Syväoja teki minuun vaikutuksen hienolla, koskettavalla ja aidolla suorituksellaan. Myöskin Tommi Korpela on mainittava saaren omistaja Olavi Harjulan vaikuttavasta näyttelemisestä, joka antoi katsojalle tunteen, että hän todellakin omisti saaren, eikä pystynyt luopumaan siitä.
Juonihan elokuvassa oli melko simppeli eikä katsojan tarvinnut sitä pähkäillä, joten elokuvan aikana pystyi keskittymään siihen tunnepuoleen. Suosittelen ehdottomasti myöskin kaikille jotka eivät oikein draamoista pidäkään, tämä elokuva antaa nimittäin lähtemättömän tumman vaikutuksen.
