Vahingossa osui Ruudussa surffatessa kohdalle tämä leffa ja muistelin sen saaneen kehuja ilmestyessään. Niiden vuoksi sitten pistin pyörimään, vaikken kohderyhmään kuulukaan.
Elokuvan parhaat puolet käyvät selville jo alkuvaiheessa ja ne kantavat loppuun saakka. Kaikki kolme päähenkilöiden esittäjää ovat hämmentävän luontevia ja uskottavia rooleissaan. Sydney Sweeneyä muistuttava Aamu Milonoff vielä kaikkein parhaimpana heistä. Oscarin arvoinen veto.
Eivätkä nuorten naisten roolit mitään helpoimpia vedettäviä ole. Ne sisältävät yllättävän intiimejä kohtauksia, rajua dialogia ja valtavaa tunteiden paloa. Puhuttu kieli kuulosti valitettavan aidolta ja todella ärsyttävältä teinikieleltä. Mutta hyvin tehty siis.
Tässä kohtaa täytyy kääntää katseet ohjaaja Alli Haapasalon suuntaan, sillä näyttelijänaisten hieno onnistuminen lienee paljolti hänen ansiotaan. Lahjakkuudetkaan eivät puhkea täyteen kukkaansa ilman laadukasta opastusta ja kannustusta. Harvoin moista luontevuutta suomalaiselokuvissa nähdään varsinkaan nuorilta näyttelijöiltä. Pääosakolmikko on ollut leffan teon aikoihin 20-26-vuotiaita.
No, harmittavasti tarina itsessään ei pääse näyttelijäsuoritusten tai dialogin tasolle, jääden tavalliseksi nuorisokuvaukseksi. Toki luontevasti se tarina kulkee, mutta sitä kautta myös päähahmoille liian helposti, yllätyksettömästi ja loppupelissä sisällöltään draamattomasti.
Jäinkin miettimään, olisiko näinkin lahjakkaiden näyttelijöiden ja erittäin onnistuneen ohjaustyön kanssa saanut tehtyä todellisen menestyssarjankin, ettei käsiin olisi jäänyt vain nopeasti unohtuva elokuvahetki? Silloin sisältöönkin olisi saanut enemmän draamaa ja mutkikuutta sekä tarinaan kaikkien osalta pidemmän, kattavamman kaaren.
Mutta: näyttelijävedot ovat niin kovia, että keskinkertaisesta tarinasta huolimatta annan kokonaisuudelle 7/10.
