Santa sangre on elokuva jota on erittäin vaikea luokitella. Karkeasti voisi sanoa, että kyse on kauhuelokuvasta, mutta se ei kuitenkaan välttämättä vastaa perinteisen kauhuelokuvan harrastajan odotuksia. Muutama erittäin väkivaltainen kohtaus elokuvasta toki löytyy, mutta pelottava leffa ei ole, eikä se liene tarkoituskaan.
Juonesta ei oikein uskalla kertoa paljoa, koska tämän leffan kohdalla tulee helposti paljastettua liikaa. Riittänee kun kerron, että kyseessä on pojan ja tämän äidin kertomus ja sen taitekohtana on järkyttävä tapahtuma, joka muuttaa heidän elämäänsä.
On syytä huomioida, että leffa on tehty erittäin pienellä budjetilla. Syytäkään ei tarvitse ihmetellä jos ennestään yhtään tuntee ohjaaja Jodorowskyn uraa. 30-vuotisella urallaan kun ohjaaja on tehnyt vain kuusi elokuvaa, joihin rahoituksen kerääminen on toistamiseen käynyt työstä. Pientä budjettia ei kuitenkaan kannata säikähtää, sillä näyttelijäsuorituksia lukuun ottamatta se ei varsinaisesti teoksessa näy, kalliita erikoisefektejä vain on turha odottaa.
Elokuva suorastaan pursuaa jos jonkinlaista symbolismia ja viittauksia muihin elokuviin ja kulttuuriin. Leffa on syytä katsoa useampaan kertaan, koska osa näistä jää varmasti ensimmäisen katselukerran jälkeen huomaamatta. Erikseen täytyy mainita leffan manio soundtrack, joka taitavasti yhdistelee vuoronperään latinotahteja ja kauniita säveliä.
Näyttelijäsuoritusten osalta on turha odottaa mitään mullistavaa, mistä jo kertoo sekin, että ohjaajan molemmilla pojilla on leffassa merkittävä rooli. Erityisen huomattavaa on, että näyttelijöiden englanninkielen taidoissa olisi huomattavasti parantamisen varaa. Turhan paljon tähän ei kuitenkaan kannata kiinnittää huomiota, sillä pääosassa on kuitenkin hieno tarina, jossa jokainen kohtaus yhdistyy saumattomaksi ja loogiseksi kokonaisuudeksi.
Elokuva on myös erittäin outo. Sanoisin sitä myös ainutlaatuiseksi ja erikoiseksi, mutta täysin omaperäiseksi sitä on vaikea kehua. Jo mainitsemieni elokuvaviittausten lisäksi kun elokuvasta löytyy juonellisesti ja tyylillisesti muita elokuvia erittäin läheisesti muistuttavia osia. Esimerkiksi italialaisen kauhun harrastajat tunnistavat varmasti Dario Argenton tyylin eräästä kohtauksesta. Voisi sanoa, että leffa on omaperäinen samalla tavalla kuin esimerkiksi Sergio Leonen Once Upon a Time in the West tai vaikkapa Quentin Tarantinon teokset, joissa tutut elementit yhdistetään ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi.
Erityisesti kiinnitin itse huomiota Jodorowskyn kykyyn luoda katsojalle haluamansa tunnelma. Esimerkiksi yhdestä pienen pojan kannalta varsin tuskallisesta kohtauksesta minulle välittyi lähinnä kaunis ja liikuttava tunnelma.
Kenelle kyseistä elokuvaa voisi sitten suositella? Vaikea kysymys, sillä elokuva ei ole varsinaisesti kauhua, eikä toisaalta rajun väkivaltansa vuoksi sovi herkemmille katsojille. Jos tunnet olevasi riskejä karttamaton ja seikkailunhakuinen elokuvaharrastaja, niin harkitsepa vakavasti leffaan tutustumista. Omasta mielestäni kyseessä on yksi kauniimmista tarinoista, joihin olen ikinä tutustunut. Anchor Bayn DVD-julkaisu on muuten erittäin laadukas, joten ainakaan teknisistä syistä tätä ei kannata jättää väliin.
nimimerkki: Harmonica
